Kun professori oli lopettanut ateriansa, oli Netti korjannut tähteet pois, ja vain puoleksi tyhjennetty olutlasi oli jäänyt paikoilleen. Sen vieressä oli päivän "Neue Freie Presse". Mutta professori ei ottanut lehteä käteensä, vaan jutteli edelleen pienokaisen kanssa, joka oli käynyt hänen viereensä sohvalle istumaan ja nojannut päänsä isän olkapäätä vasten. Tämä kietoi käsivartensa lapsen vartalon ympärille ja hellästi kuin äiti katseli herttaisia, kalpeita, onnellisesti hymyileviä kasvoja vieressään. Hänen äänessäänkin oli äidillisen hellä sointu, jotain lapsekkaan hellittelevää, hyväilevää.
"Kuka tulee iloiseksi? Minun Affini tulee iloiseksi ja hänen Korpoksensa myöskin" — samassa hyppäsi pöydälle musta, viisaan näköinen lintu tuolinnojalta, missä se oli istunut, ja näytti syventyvän sanomalehden lukemiseen — "kaiken päivää he saavat oleskella ulkoilmassa ja hengittää kukkasten tuoksua… Ikkunan edessä, Affi, kasvaa köynnöskasvi, joka ulottuu aivan sisään saakka; kello viideltä aamulla linnut visertävät…"
"Ja onhan siellä puutarhakin, pappos?" Siitä saakka kuin korppi oli saanut komealta kajahtavan nimentä, liitti Affi kernaasti espanjalaisen päätteen myös muihinkin sanoihin.
"Puutarha siellä on, Affi, kaunis puutarha, jossa puut ovat yhtä suuret kuin Schwarzenbergin puistossa, ja siellä meillä on oma nurkkamme pöytineen ja penkkineen, jossa ei kukaan muu saa istua kuin minun Affini ja Affin Korppos ja pappos. Siellä me juomme aamukahvimme, siellä me teemme työtä, hyvin paljon työtä, lapseni… Jumalan kiitos, että voin omistaa nuo neljä siunattua kuukautta kokonaan sinulle, ja silloin me jatkamme työtämme ja koetamme saada sinusta aika miehen."
"Voi, isä raukka", sanoi Alfred nyt vakavalla äänellä, "voiko raajarikosta, joka kulkee kainalosauvoilla, tulla aika mies?"
"Sinä paranet, poikaseni!" jatkoi professori yhtä vakavalla äänellä. "Siksi minä vien sinut Badeniin. Lääkäri on vakuuttanut, että rikkikylvyt parantavat sinut. Mutta aika mies, jalo ihminen sinusta voi tulla, Alfred kulta, vaikka sinun koko ikäsi olisi pakko kulkea kainalosauvoilla. Kunniallinen, henkevä ja totuuttarakastava, sen ohella hyväsydäminen ja vaatimaton, ne ovat ne ominaisuudet, jotka mieheksi tekevät; jaloista se vähemmän riippuu. Kerran sinä voitat vielä rakkauttakin, naisen rakkauden, joka on tekevä sinut onnelliseksi, niin että unohdat onnettoman lapsuutesi ajan."
"Sanotko sinä minun lapsuuttani onnettomaksi?" Alfred painautui vielä hellemmin professorin rintaa vasten. "Sinun kauttasi minä olen saanut kokea niin paljon iloa, sinä olet aina niin hyvä minulle… Isä kulta, en minä ole ollut onneton lapsi! Ja miten onnellinen minä nyt olen, sitä en saata lainkaan sanoa; miten iloitsenkaan päästessäni ihanaan Badeniin! Kaksi vuotta sitten — muistathan isä —, kun me kerran ajoimme Brühliin, näin tuon ihanan seudun kaukaa, ja kolme vuotta sitten me olimme myös päivän maalla; oi, ajatellessani, että saan viettää kokonaisen kesän maalla, olen tulla aivan hulluksi ilosta!"
"Sinä olet minun kiltti, vaatimaton Affini. Niin, on aivan totta, poika parkani, koko elämässäsi et ole ollut muuta kuin kolme tai neljä päivää maalla, jota vastoin muut lapset saavat joka kesä vapaasti juoksennella maalla."
"Olethan itse, isä, opettanut minulle, ettei minun pidä verrata itseäni niihin, jotka ovat meitä onnellisemmat, vaan ajatella niitä, jotka saavat vieläkin enemmästä kieltäytyä kuin me. Miten minä esimerkiksi säälin sellaisia lapsia, joilla on kova ja sydämetön isä, jotka koko ikänsä saavat olla sitä rakkautta ja hyvyyttä vailla, jota sinä annat omalle Affillesi. Ja nyt tämä suuri, odottamaton ilo… maalle pääsö!"
"Niin, aivan odottamaton todellakin; viikko sitten me emme olisi voineet sellaista uneksiakaan. Mikä onni, että arpalippuni, ainoa, mikä minulla oli, lankesi niin onnellisesti, että voitin yhdeksän sataa guldenia ja että siten saatoin hankkia sinulle tilaisuutta kylpemiseen!"