"Näyttääpä siltä", sanoi Daniela hymyillen, "että tekin olette samaa mieltä kuin kaikki muut, jotka syyttävät meitä naisia viasta, joka on yhtä yleinen miesten parissa. Yleensä — suokaa anteeksi huomautukseni — on hiukan järjetöntä, että kokonaista sukupuolta syytetään jostakin viasta. Kaikki inhimilliset paheet ja hyveet ovat tasan jaetut meidän kaikkien kesken; on enemmän tai vähemmän uteliaita miehiä samoinkuin naisiakin, ja näiden joukkoon — se on, vähemmän uteliaiden — toivon minäkin tulevani luetuksi!"
"Sepä olisi ikävä, armollinen rouva. Minun mielestäni ovat naiselliset pienet heikkoudet niin viehättäviä, että nainen, kadottamatta silti naisellisuuttaan, voi kernaasti myöntää niiden olemassa-olon; sillä minä pysyn mielipiteessäni: naisten tulee olla uteliaita ja hiukan turhamaisia ja…"
"Jatkakaa vaan! Luetelkaa kaikki ne synnit, jotka tekevät teidän naisihanteenne täydelliseksi!"
"Ja kiemailevia — epäloogillisia — vaihtelevia — oikullisia — kiihottavia…"
"Riittää jo, näen selvästi tuon kuvan edessäni: hermostunut nukke, jolla on linnun aivot — herkkusuu, kevytmielinen ja heikko."
"Eikö se ole ihastuttava kuva? Varsinkin kun herttaisten vikojen rinnalla suloiset avut tulevat mainituksi: ylhäisyys ja viehkeys, pehmeys ja hurskaus, ujous ja vaatimattomuus, lempeys, sääliväisyys, sulous, iloisuus, tunteellisuus —"
"Nyt te eksytte aivan toiseen lajiin, rakas kreivi. Teidän vikojen raskauttama ihanteenne esittää uuden ajan hermostunutta naista, jota vastoin teidän hyveellinen 'kaunosielunne' kuuluu viime vuosisadan loppupuolelle. Jos tahdotte nähdä nämä molemmat tyypit yhdistyneinä, niin miksikä ette samalla sepitä siihen hiukan Ranskan vanhaa hallitusmuotoa ja korista madame Neckerin salongissa leijailevaa naikkostanne kiemailevalla Pompadourlaastarilla?"
"Meidän aikanamme on vielä jäljellä joitakuita vanhan hallitusmuodon aikuisia naisia, jotka ovat vapaat kaikesta pompadourmaisuudesta. Ne ovat sen maailman arvokkaita edustajia, joka on jo häviämässä: vanhan ranskalaisen kohteliaisuuden ja vanhan ranskalaisen hengen vartijoita. Sellainen nainen on minun äitini sekä isäni täti, seitsemänkymmenenviiden vuoden vanha herttuatar Chauleuse."
"Kuulutteko te Faubourg-Saint-Germainin aatelistoon?"
"Aivan niin, armollinen rouva. Minun esi-isäni olivat mukana Vendéessa taistelemassa, ja yhä vieläkin on meidän sukumme laillisen kuningashuoneen uskollisia puolustajia."