Nyt vasta lapsi huomasi kreivin, joka ojensi hänelle kätensä.
"Bonjour, mademoiselle. — Me olemme näet jo vanhoja tuttuja, tästä aamusta saakka, neiti ja minä", sanoi kreivi kääntyen Danielan puoleen.
Pikku Dalia punastui ja laski kätensä kreivin käteen.
"Bonjour, monsieur!" Samalla hän piilotti kasvonsa äitinsä olan taakse.
Rouva Dormes kohotti päätä, joka yritti kätkeytyä piiloon ja käänsi sen kreivin puoleen. "Pitää katsoa ihmisiä silmiin kun puhuu heidän kanssaan, Dalia."
Oli kaunis näky, tuo nuori äiti ja hänen ihastuttava lapsensa, joka oli aivan hänen näköisensä. Kreivi katseli kumpaistakin hymyllä, joka ilmaisi syvää iloa ja ihastusta.
"Mikä pettävä yhdennäköisyys", sanoi hän; "varmaankin te Dalian ikäisenä olitte aivan tyttärenne näköinen, ja hän — mikä erinomainen onni — tulee vuorossaan teidän ikäisenään olemaan aivan teidän näköisenne. Vaaleat kutrit tummenevat, nenä pitenee, hymy muuttuu henkisemmäksi. — Miten vanha pikku neiti on?"
"Yhdeksän vuotta, monsieur."
Trélazure nousi.
"Minun on jo aika mennä", sanoi hän, "muuten ensimäinen käyntini venyy aivan liian pitkäksi."