"Me olemme onnellisesti sivuuttaneet poliittisen keskustelumme; emmehän me suinkaan aio vajota nyt filosoofisiin syvyyksiin?"
"Te olette tuhat kertaa oikeassa, armollinen rouva; älkää syöksykö minkäänlaisiin syvyyksiin, vaikka onhan niitä kauniitakin kuiluja olemassa — kukkien reunustamia, niinkuin tiedätte…"
"Kuilun partaalla on kammottavaa poimia kukkia, minä tyydyn kernaammin puutarhapenkereihin. Ei minun tee mieleni kurotella edes köynnösruusujakaan; en halua repiä rikki pitsihihojani!"
"Miten järkevää! Mutta jos teidän kerran tekee mielenne saada köynnösruusuja, niin taitatte te niitä sittenkin pitseistänne huolimatta."
"Meidän olisi sittenkin ollut viisaampi pysytellä politiikan tai filosofian alalla, kuin jutella tällaista lorun larua. Sanokaahan minulle, oletteko tyytyväinen puutarha-asuntoonne?"
"Jos välttämättä tahdotte näin äkkiä keskeyttää puheemme, armollinen rouva, niin kääntäkäämme se mielemmin johonkin mieluisempaan miten teidän tyttärenne jaksaa?"
"Daliako? Ah, katsokaahan, siinä paha missä puhutaan; tuossa pienokaiseni tulee!"
Puutarhapenkereeltä, ruokahuoneen kautta kiiruhti Dalia sisään ja hyökkäsi hengästyneenä äitinsä luo kietoen käsivarret hänen kaulaansa ja huomaamatta vierasta hän huudahti:
"Äiti, saanko mennä puutarhaan?… Englannin tuntini on lopussa ja tahtoisin leikitellä korpin kanssa."
"Vähän hiljempaa, Dalia", ja Daniela työnsi lempeästi pienokaisen luotaan.