Mutta riistäytyen väkivallalla unelmistaan hän huudahti toiselle ryhmälle:
"Parooni Zollern, esitättekö te muistelmianne kreivittärelle?"
Zollern lähestyi häntä.
"En, armollinen rouva, en puhunut itsestäni; minä tiedän, että tämä aine, joka kertojalle on kaikista mielenkiintoisin, on kuuntelijalle ikävin. Minä yritin kiinnittää kuuntelijani mielenkiintoa puhumalla eräästä eläintieteellisestä luonteenilmiöstä. Koetin näet kuvata leskeksi jääneen papukaijan mielentilaa, joka suree itsensä kuoliaaksi kadotettuaan puolisonsa."
"Onhan siinä jotakin kaunista", sanoi Daniela, "että luonnossakin voimme tavata esimerkkejä uskollisesta aviopuolisorakkaudesta ja lohduttomasta leskensurusta."
"Luonnossa me voimme tavata mitä hyvänsä", puuttui Trélazure puheeseen; "vanhempia, jotka syövät lapsiaan, olentoja, jotka nukkuvat koko talven ja joilta siis karnevaaliaikakin menee hukkaan; miksikä ei siis voisi olla sellainen luonnonvastainen ominaisuus edustettuna kuin aviouskollisuus."
Taaskin tuo kevyt sävy! Se vaikutti hiukan masentavasti Danielaan; olipa tosiaankin epäedullista kosijalle ruveta laskemaan leikkiä uskollisuudesta. "Mutta" — lohdutti hän itseään — "ranskalaisten keskustelutapaanhan kuuluu laskea leikkiä kaikkein pyhimmistäkin asioista. Tuollainen leikki on vain huono tapa, ei mitään muuta, itse ajatuksia voidaan silti pitää pyhinä." — Ja yhtyen leikkisään sävyyn hän vastasi:
"Te olette oikeassa; yksitoikkoisuus on rikos, maailman tunnussana on vaihtelevaisuus."
Zollern puuttui nyt puheeseen:
"Miten, armollinen rouva, halveksitteko te uskollisuutta ja pidätte sitä yksitoikkoisuutena rakkaudessa?"