"Minulle on tullut vieraita", sanoi hän. "Tahdotteko tulla mukanani saliin?"
Illan kuluessa saapui vielä muutamia herroja, ja seura oli koolla sydänyöhön saakka. Danielalla ja Raoulilla ei ollut enää tilaisuutta keskustella kahdenkesken. Vain hyvästi sanoessa käsienpuristus ilmaisi vielä kerran salaista ymmärtämystä.
XI
Daniela vietti rauhattoman yön. Seuraavana aamuna hän nousi varhain, ja syötyään aamiaista hän istahti kirjoituspöytänsä ääreen, otti kirjepaperiarkin esille ja kirjoitti seuraavat rivit:
'Rakas isä!
Minulla on tarve avata sinulle ääriään myöten täyden sydämeni.
Sinä olet ainoa uskottuni, isä. Sinun kädestäsi minä otin vastaan ensimäisen puolisoni, joka teki minut syvästi onnelliseksi, joskaan en hänen kauttaan oppinut tuntemaan yhtä elämäniloa — minä tarkoitan intohimoisen elämän iloa. Mutta sen, minkä elämäni kevät minulta kielsi, sen kesäni nyt tarjoo minulle, voimakkaasti tuoksuavana tuhatlehtisenä ruusuna… yksi lehdistä on hänen katseensa, toinen hänen äänensä sävy — kolmas oman sydämeni sykähdys — ja centifolian suljetussa kuvussa hänen — suutelonsa on puhkeava, ja suloisen polttava autuus —'
Daniela keskeytti kirjeensä. Sitten hän repi rikki arkin ja viskasi sen paperikoriin. —
"Olenko aivan hullu — kirjoittaako kukaan nyt tuolla tavalla isälleen — järkevälle vanhalle herralle?"
Hän otti uuden arkin esille.