Hän kertoi, miten rouva Dormes ei ollut vastannut hänen tervehdykseensä.
"Katsoppas, lapsi", lisäsi hän, "sinun pitää koettaa tulla kuuluisaksi tai rikkaaksi, jos tahdot, että tämän maailman suuret kohtelevat sinua ystävällisesti!"
"Tai vieläkin parempi, en yritä lainkaan päästä heidän pariinsa. Mutta eihän haltijattaremme ole mikään arkkiherttuatar, enkä siis ymmärrä miksi hän kohtelisi sinua ylpeästi?"
"Minä olen juutalainen, ja vielä lisäksi köyhä juutalainen. Juutalaisella täytyy olla miljoonia, jotta hän olisi seurakelpoinen. Tai pitää olla runoilija, sellainen kuin Heine, tai soittotaiteilija niinkuin Meyerbeer —"
"Tai halveksia sellaisten ihmisten seuraa, jotka yhä ovat noin ennakkoluuloisia."
"Affi, sinä olet tänään paljoa järkevämpi kuin minä!"
"Minä toistan vain sinun omat opetuksesi, ja sinä puhut noin katkerasti vain siksi, että olet loukkaantunut."
"Olet oikeassa. Minun mielipiteeni ei olekaan se, että me juutalaiset seisoisimme alhaisemmalla asteella kuin muut ja että meidän tulisi mielettömien ihmisten halveksumisen johdosta osoittaa muuta kuin halveksumista. Mutta tämän herttaisen, henkevän naisen puolelta tällainen kohtelu hämmästytti minua, loukkasi minua suorastaan… Mene nyt nukkumaan, Affi, minä kirjoitan vielä teostani… Työ on paras surun lääke."
"Voisinhan minäkin vielä kirjoittaa pienen aineen —"
"Ei, sinä näytät tänään väsyneeltä; parempi, että lähdet levolle. Hyvää yötä, lapseni, pieni, rakkahin ystäväni!"