XII.
Seuraavana päivänä ei Daniela ollut tyttärensä tunnilla läsnä. Tunnin jälkeen hän kutsui kuitenkin herra Sternin luokseen. Tämä oli valmistunut siihen, että hän saisi nyt eronsa.
Hän tunsi kalpenevansa astuessaan saliin. Huoneen nurkkaan oli siirretty pöytä, ja kaksi tuolia sen viereen; oikea koulupöytä, joka oli täynnä kirjoja ja vihkoja.
Daniela astui käsi ojossa tulijaa vastaan.
"Rakas herra Stern, mitähän te eilen ajattelitte minusta?"
Tämä odottamaton ystävällisyys teki Franzin niin onnelliseksi, että hän suuteli ilahtuneena ojennettua kättä.
"Minä olin niin hajamielinen", jatkoi Daniela, "etten nähnyt teitä lainkaan, vaikka luultavasti sittenkin näin teidät, koska jälkeenpäin muistin sen tosiasian, että seisoitte tervehtien edessäni, ja minä itse vain tuijotin teihin."
"Mutta armollinen rouva — sallikaa minun tehdä tämä huomautus — varmaankin teillä oli jokin hyvin mieluisa ajatus, koska se saattoi siinä määrin kiehtoa teitä."
"Niin, hyvin mieluisa, ja hyvin mieletön. Tänään se on kokonaan haihtunut."
Daniela puhui totta. Hän luuli jälleen vapautuneensa tuosta lemmenpaulasta.