Puhuteltu, joka tähän saakka oli tarkastellut vain pankkikursseja, kohotti nyt nokkansa, avasi sen ja sanoi:
"Kahvia"
"Vai kahvia!" vastasi professori. "Sitäkö sinä haluat — eivätkö mustajuuret enää maita?"
"Mitenkä tulit ajatelleeksi mustajuuria, isä?"
"Ajatusyhtymän kautta — jollaisia kaikki meidän päähänpistomme ovat; minä puhelin mustan korpin kanssa ja silloin tulivat mieleeni hänen serkkunsa kasvien parissa, mustajuuret. Mutta nyt minun täytyy lähteä, Affi, on keskiviikko ja kello on kuusi, minulla on kaksi iltapäivätuntia. Sinä jäät taaskin yksin, poika parka… Badenissa on kaikki aivan toisin. Poissa ollessani voit koettaa ratkaista uudestaan sitä matematista tehtävää, joka ei eilen sinulta onnistunut ja kirjoittaa aineen…"
"Ehkäpä kiitosrukouksista?" esitti Alfred.
"Ei, se on liian vaikeaa, ja huonosti esitettynä se voisi helposti saada hurskattomuuden ikävän sivumaun… Koetahan kuvata pojan tunnelmaa, jonka aina on täytynyt viettää kesänsä kuumassa, pölyisessä esikaupungissa ja nyt kerran pääsee pitemmäksi aikaa maalle."
"Silloin minun pitäisi kuvata suurta, hyvin suurta iloa, isä!"
"No, jos se sinulta onnistuu, niin on sekin kiitosrukous. Kello kahdeksalta minä palaan takaisin; illallistamme varten tuon jotain mukanani; Nellin ei tarvitse ostaa muuta kuin leipää ja pullon olutta. Sinunkin pitää sitä juoda, — se vahvistaa sinua."