"Ja te ette poistunut hetkeksikään kauniin rouva von Lacherin luota!"
Daniela katui näitä sanojaan samassa kun hän oli ne lausunut; mutta niitä ei voinut enää ottaa takaisin, ja hänen täytyi tyytyä siihen kiitolliseen hymyilyyn, jolla Trélazure kuittasi ne.
"Tuo 'kaunis' — minun mielestäni hän ei muuten ole erittäin kaunis — rouva von Lacher on inhottavin olento, mitä koskaan olen tavannut. Toivokaamme että ratsumestari puolestaan —"
"Hän on miellyttävä mies!"
"Ah! Minkä vuoksi hän ei siis jäänyt tänne?"
"Hän meni ravintolaan; minä luulen, että hän on hankkinut meille siellä jonkun yllätyksen — ilotulitusta tai mustalaismusiikkia — tai jotain sellaista."
"Se on kehuttavaa huomaavaisuutta, josta en voi häntä kyllin kiittää; sitenhän minulla on tilaisuus sanoa teille pari sanaa kahdenkesken — ja minulla on teille paljon, äärettömän paljon kerrottavaa."
"Wienin matkastanneko?"
"Myöskin siitä. Eräs ystävä kutsui minut sinne erään kunnia-asian vuoksi — riita tuli kuitenkin sovinnossa järjestetyksi. Minun piti olla hänen sekundanttinsa; en voinut kieltäytyä. Olisinko muuten eilen — juuri eilen lähtenyt pois Badenista?"
"Ja miksi ette juuri eilen?"