"Sitä te kysytte? Ettekö tuntenut, että se mikä toissapäivänä ei tullut sanotuksi, olisi eilen päässyt julki? — Kun sunnuntai-iltana päivällisen jälkeen läksin luotanne, olin suloisin sitein sidottu Badeniin; ja seuraavana aamuna sain sähkösanoman ja olin pakotettu matkustamaan ensimäisellä junalla — te nukuitte silloin vielä. Se oli minulle, sen voin vakuuttaa, hyvin tuskallista. Olisin voinut kirjoittaa teille —"
"Mutta mitä te ajattelette, herra von Trélazure?" katkaisi Daniela hänen puheensa ihastuneena asioitten käänteestä, mutta ajatellen yhä ylpeitä ja järkeviä päätöksiään. "Mitä te ajattelette? En ymmärrä, että teillä olisi ollut syytä maanantaina sanoa tai kirjoittaa minulle mitään. Olettehan te vapaa, voitte matkustaa minne teitä haluttaa, päiväksi Wieniin tai vuodeksi Parisiin ilmoittamatta siitä minulle sanaakaan!"
"Minäkö vapaa, armollinen rouva? Sen te sanotte vain pilkataksenne minua. Te tunnette kyllä pitelevänne kädessänne suopunkia, jonka te olette heittänyt minun onnettoman — tai onnellisen — kaulaan —"
"Kas täällä te olettekin, olipa se hauska!"
Ääni kuului tien käänteestä ja paroonitar Rimmersperg ilmestyi näkösälle.
"Kaikki muut menivät ylös temppeliin, mutta minä jäin alas niinkuin tekin ja voimme siis yhdessä kuluttaa aikaamme… Minä käyn tänne istumaan. En tahtoisi, että teidän olisi ikävä tällä huviretkellä, rakas rouva von Dormes, koska tulitte mukaan vain Giuliettani mieliksi; minun mieluisa velvollisuuteni on pitää teille seuraa… Ymmärrättehän te toki saksaa?" sanoi hän kääntyen Trélazuren puoleen, jonka kasvot vetäytyivät tämän varsin epämieluisan häiriön johdosta happamiksi.
"Hyvin vähän, madame", vastasi hän.
"Älkää sanoko minulle madame — siten nimitetään Wienissä vain — no, te kyllä tiedätte, rouva von Dormes, mitä sillä tarkoitetaan — sanokaa minua rouva paroonittareksi."
"Suokaa anteeksi, en ymmärrä oikein, madame —"
"Oi, teitä itsepäistä!"