"Suokaa anteeksi, hyvät naiset", sanoi Trélazure omalla kielellään; "minä lähden hiukan metsään kävelemään. Kun kerran on huviretkellä, niin täytyy käyttää myös tilaisuutta tarkasti hyväkseen."
Ja hän poistui.
"Sepä oli hyvä, että hän läksi, nyt voimme paljoa paremmin jutella yhdessä, rakas rouva von Dormes. Minulla on teille niin paljon mielenkiintoista kerrottavaa… Minusta näyttää aivan siltä, kuin Ebenstein hakkailisi Giuliettaa. Sepä vasta olisi edullinen naimiskauppa!… Ja kylläpä kaikki meidän sukumme nenäänyrpistävät vanhat kreivit harmittelisivat, jos Giuliettani pääsisi keskelle heidän joukkoaan!"
"Ja vieläkin toinen uutinen", jatkoi paroonitar, kun Daniela ei vastannut mitään. "Olen huomannut, että ranskalainen auttoi rouva von Lacherin alas vaunuista ja puristi hänen kättään. Ja olisittepa nähnyt, miten tämä alas astuessaan näytti silkkisukkiaan — melkein sukkanauhojaan myöten — se oli oikein häpeällistä. Minä olen sen aina sanonut, tuo rouva ei ole komilfo. Te olette sittenkin aivan toista — aito-aatelinen…"
"Minä en ole aatelissukua lainkaan."
"Teidän isänne oli kai kuitenkin 'von'? Mutta vaikka hän ei sitä olisi ollutkaan — niin olette te joka tapauksessa erittäin säädyllinen nainen!"
"Paljon kiitoksia!"
"Pyydän. Minä tunnen suorastaan intohimoa teitä kohtaan — jaloksi kiihkoksi sitä kai voisi sanoa… jo sen vuoksi, että tiedän, miten kernaasti te tahtoisitte hankkia Giuliettalle sopivan miehen… Iloitsen huomisista tanssiaisista — sillä toivon, että Ebenstein tanssii hänen kanssaan kotiljongin — Boderichit kävisivät keltaisiksi ja vihreiksi kateudesta…"
"Ebenstein on pyytänyt minut jo kotiljongiin."
"Teidätkö? Tuletteko te siis sittenkin tanssiaisiin?"