"Mutta minä vakuutan teille, rouva von Dormes on kelpo ihminen — tähän saakka en ainakaan ole muuta huomannut; me asumme samassa talossa."
"Ja ranskalainen asuu siellä myöskin?" sanoi rouva von Boderich merkitsevästi.
"Neiti Giulietta", kuiskasi onneton Müller surullisen-hellällä äänellä, "katsokaa minuun vain kerrankin armollisesti — kauan ei minua missään tapauksessa enää ole."
"Aiotteko ampua itsenne?" naureskeli Giulietta.
"En, niin pelkurimainen en ole, mutta loukkaus vie minut hautaan; minä olen köyhä, köyhä raukka ja rakastan teitä rajattomasti… Suokaa minulle edes huominen kotiljongi!"
"Silloin äiti ottaisi minut hengiltä!"
"Voi noita äitejä — siinä on tyttärien suurin varjopuoli. Ilman teidän julmaa äitiänne te varmaankin armahtaisitte minua —"
"Ja antaisin teille käteni?"
"Antaisitte minulle kontiljongin!"
"Sen saatte kernaasti. Mutta olkaa hyvä ja siirtykää hiukan kauemmaksi — äiti katsoo tännepäin — muuten hän kutsuu minut luokseen."