"Tuollaiset peittelemättömät imartelut ovat loukkaavia, kreivi Trélazure."
"Suokaa anteeksi, mutta intohimolle on annettava paljon anteeksi; se on tuliliekki, siksi se syttyy paloon. Kun muuten aivan siivon vuoren helmassa tuli kytee, niin muuttuu se tulivuoreksi, ja kun kohteliaan maailmanmiehen sydämessä —"
"Mutta astukaahan nyt esille — naistensoolo — tehän saatte hirveää sekasotkua aikaan!"
"Tässä minä olen taaskin. Mihin minä jäinkään? Olin alottanut niin kauniisti — aivan niin: jos sisäinen leimu —"
"Jättäkäämme tuo puheenaihe kernaammin syrjään; vaarallista on tanssia tulivuorella, niinkuin yleisesti tiedetään, mitä sitten, jos pitää tanssia tulivuoren kanssa —"
"Armollinen rouva, pilkkaatteko te luonnonvoimia? Sanotaan, että se joka nauraa, riisuu myös aseensa. Naisten laita on päinvastainen, nauru on heillä itsepuolustuskeino. Me luulemme antaneemme mestari-iskun, mutta samalla kajahtaakin nauru vastaamme ja isku on väistetty."
"Tehän puhutte ikäänkuin miehet olisivat meidän luonnollisia vihollisiamme!"
"Sitä me olemmekin, koska me tahdomme voittaa teidät valtaamme. Paha kyllä me yritämme voittaa teidät silloin vasta, kun aikoja sitten olemme jo itse voitetut, siitä johtuu meidän avuton armo-iskua odottava kitumisemme teidän jalkojenne juuressa."
"Yleinen kiitos!" Tanssi oli lopussa. Trélazure saattoi Danielan hänen paikalleen, kumarsi ja poistui.
Daniela oli Trélazureen sekä itseensä hyvin tyytymätön. Täysin sydämin hän oli tullut tänne, ja miten typerää, sisällyksetöntä heidän keskustelunsa oli ollut! — Eikö tuolla miehellä ollut siis sielua lainkaan? Mitenkä hän voisi tulla onnelliseksi hänen kanssaan? Ja sittenkin — miten hän voisi elää edelleen, jos Trélazure katoaisi hänen näkyviltään. Ehkäpä hänellä sittenkin on sielu, yhtä lämmin ja hellyydelle altis kuin Danielankin… Eikö hänkin äsken ollut käyttänyt samaa sävyä kuin Trélazure? Tuollainen juttelu kelpasi vain tanssisalin koristukseksi.