"Kunhan me vain kerran kuulumme toisillemme, olemme kihloissa ja naimisissa, niin puheemmekin saa toisen sävyn."
Kotiljongin Trélazure tanssi rouva von Lacherin kanssa. Vähän matkan päässä heistä istui Ebenstein Danielan kanssa, ja tämä saattoi huomata, miten kaunis Eleonore kaikella tavalla koetti silmillään kiehtoa tanssijansa valtaansa; Trélazure näytti kiinnittävän häneen kuitenkin kovin vähän huomiota, sillä hänen katseensa oli enimmäkseen suuntautunut Danielaan. Yhteisen franseesin jälkeen oli Trélazure koko ajan pysytellyt Danielan läheisyydessä, mutta hänen ympärillään oli alituisesti suuri joukko herroja, niin ettei kahdenkeskiseen puheluun tarjoutunut enää tilaisuutta. Vain kerran hän oli saanut hänelle kuiskatuksi:
"Minun elämäni on teidän käsissänne!"
Kun useat vuorot olivat tanssitut ja kotiljongissa sattui pitempi lomahetki, sanoi Ebenstein tanssitoverilleen:
"Hetki on ehkä teidän mielestänne huonosti valittu, mutta en voi kauemmin enää olla lausumatta mikä sydämessäni liikkuu, armollinen rouva. Kuunnelkaa minua hyväntahtoisesti."
"Minä pyydän, älkää ruvetko noin juhlalliseksi", vastasi Daniela, joka huomasi mitä oli tulossa. "Näin iloisen kotiljongin aikana ei voi keskustella vakavista asioista!"
"Eipä olisi ensi kertaa, että elämänkohtalo tulisi tanssisalissa ratkaistuksi!"
"Rakas kreivi", koetti Daniela vielä kerran välttää lähestyvää vaaraa, "tässähän ei voi olla kysymyksessä niin tärkeä asia."
"Sittenkin. Olen päättänyt puhua… Älkää keskeyttäkö minua; nopeaa vastausta en vaadi teiltä, en pyydä muuta kuin että kuuntelette rauhallisesti ja — niinkuin äsken sanoin — hyväntahtoisesti. Kun ihmisen koko onni on kysymyksessä, niin vähintä, mitä voi tehdä, on antaa hänen esittää asiansa."
Daniela alistui. Hän teki liikkeen kädellään, joka saattoi merkitä: