"En, en lainkaan, kultaseni. Minulla on siksi suuri sydän, että voin rakastaa teitä molempia. Se rakkaus joka kuuluu sinulle — sitä sinä et taaskaan ymmärrä — on osa ja paras osa minusta itsestäni."
"Äiti, kenen sinä annat minulle isäksi? Affin isänkö?"
"Mitäs sinä ajattelet? Se ei olisi sopivaa!"
"Oi, hän tuntuu niin kiltiltä ja hän rakastaa jo minua. Ja sitten Affi olisi minun veljeni; sääli, äiti, ettet häntä ota. — Nyt minä tiedän: se on tuo kiltti setä Zollern!"
"Ei hänkään, lapseni. Se asia ei yleensä vielä ole ratkaistu, minä tahdoin vain nähdä, mitä sinä tästä ajatuksesta arvelisit… Mene nyt Ernestinen luo, mutta älä kerro hänelle mitään tästä kaikesta; ole sinä kiltti tyttöseni, jota voin kohdella kuin ystävääni, ja joka ei kerro vieraille ihmisille, mitä äiti ja lapsi keskenään puhuvat."
"En minä kerro mitään, sen minä lupaan, äiti. Mutta läksyni käyvät varmaan huonosti sillä minun pitää alituisesti ajatella uutta isää Rakastaako hän myös sinua, äiti?"
"Toivoakseni!"
Jäätyään yksin Daniela kävi kirjoituspöytänsä ääreen istumaan ja kirjoitti:
Rakas isä! Tänään kohtaloni tulee ratkaistuksi. Tunnin kuluttua saapuu mies, joka on voittanut äkkirynnäköllä sydämeni, pyytääkseen kättäni — ja minä annan hänelle myöntävän vastauksen, sillä — sillä en voi tehdä muuta. Minä kirjoitan sinulle jo ennen itse tapahtumaa, koska minulla jo vanhastaan on ollut tapana, aina kun sydämeni on ollut tulvillaan — joko ilosta tai surusta — huojentaa sitä sinulle. Muistatko — Harald parka eli vielä silloin — kun kirjoitin sinulle vain nämä pari sanaa: 'isä, olen leski'? Tuntia myöhemmin saatoin sähköttää tuon paperiliuskan sisällön tosiasiana. Minun täytyy aina sinulle kirjoittaa, kun jotakin valtavaa elämässäni on tapahtumaisillaan — jo ennenkuin se onkaan tapahtunut. Tunnin kuluttua voin tämänkin kirjeen lähettää sinulle ja silloin se on muodollinen kihlausilmoitus; minä lisään siihen silloin vain hänen nimensä ja oman allekirjoitukseni.
"Armollinen rouva", ilmoitti kamarineitsyt, "herra von Trélazure."