»Hyvästi, rouva! Voikaa hyvin, neiti Emilie!» sanoi Hanna liikutettuna.
»Sydämelliset kiitokset ystävällisyydestänne!»
»Meidänhän tulee teitä kiittää, rakas lapsi — te olette tuottanut meille vain iloa; meistä on niin ikävä kadottaa teidät, ja Karl raukka tulee suremaan teitä kovasti.»
»Enkö saa sanoa hänelle hyvästi?»
»Ei, älkää sanoko — hän nukkuu nyt ja hän tulisi vain niin murheelliseksi.»
»Kas tässä, rouva, on lainakirjaston kirja, ja lainauskortti on siinä sisällä — toissa päivänä uudistin lainausoikeuteni kolmeksi kuukaudeksi; luovutan sen teille, niin te voitte lukea poika raukalle…»
»Oi, mitenkä hauskaa, sydämelliset kiitokset, neiti! Minä etsinkin juuri kirjaa häntä varten. Mikä tämä on?»
Luutnantinrouva avasi kirjan ja katsoi etulehteä. Mrs. Edgecombe astui lähemmäksi. Hän oli utelias näkemään mitä kirjallisuutta hänen suojattinsa luki. Se oli Hackländerin Taiteilijaromaani. Hän nyökäytti päätään hyväksyen.
»Vielä kerran hyvästi!» sanoi hän ojentaen kätensä luutnantinrouvalle.
»Älkää olko pahoillanne, vaikka ryöstänkin teiltä vuokralaisenne.»
Hanna suuteli molempia naisia. Palvelustytölle hän ohimennen antoi pari guldenia, viimeiset mitä omisti, ja sanoi ystävällisesti: »Minä matkustan pois — hyvästi, Lisi.»
Tyttö, joka vieraan kunniaksi oli vaihtanut siistimispukunsa toiseen, otti Hannan matkalaukun ja vei sen vaunuihin.