XXVI.
Mrs. Edgecombe pani täytäntöön päätöksensä matkustaa Itävaltaan jo parin päivän kuluttua. Hanna ei tiennyt itsekään, oliko iloinen vai surullinen jälleennäkemisen ja sovinnon mahdollisuutta ajatellessaan. Mutta hänen vanha ystävänsä tahtoi nähtävästi palauttaa hänet velvollisuuden tielle, eikä hän silloin voinut vastustaa.
Kun molemmat naiset saapuivat tuohon pieneen kaupunkiin, oli yö. Asema oli sillä välin rakennettu uudelleen, joten Hanna säästyi vanhan aseman herättämistä muistoista. Täältä hän oli — noin vuosi sitten — yöllä paennut katuvana puolisona ja kaipaavana rakastajattarena. Mutta Hannan mielen täytti nykyisen hetken painostava tunne, niin ettei hän muistanutkaan menneisyyttä.
Kun he poistuivat vaunusta, pisti vanhempi käsivartensa nuoremman kainaloon ja sanoi lempeästi:
»Rohkeutta, rakas lapsi — kaikki tulee vielä hyväksi… älkää toki vavisko noin. Onko teidän kylmä?»
»Ei, ei minua palella, Mrs. Edgecombe — minua vain puistattaa. Mutta miten kaikki on täällä muuttunutta… en ole tuntea koko paikkaa. Olemmeko todellakin Brünnissä?» kysyi hän kantajalta.
»Kyllä, uusi asema talo valmistui vasta viikko sitten.»
»Vai niin.»
»Hyvä merkki, Hanna. Teistä täällä on kaikki uutta ja puhdasta; menneisyys on poissa, on unohdettu. Tiedättekö mitään hyvää hotellia täällä?»
»Kyllä 'Zur Stadt Wien'.»