Kenraalitar meni häntä vastaan.
»Mikä tuottaa minulle kunnian?»
»Suokaa anteeksi, rouva von Orfalvy», sanoi Mrs. Edgecombe, »että aivan vieraana tulen teitä häiritsemään, mutta minulla on asiaa, joka kai on teillekin mielenkiintoinen. Se koskee Ballmannien perhettä, joka on teille läheinen.»
Kenraalitar kohotti päätään.
»Sen perheen kanssa minulla ei ole mitään tekemistä.»
»Vai niin? Luulin nuoren rouvan olevan kummityttärenne ja oleskelleen luonanne avioliittonsa solmimisen aikoina.»
»Totta kyllä — minä otin hoivaani orvon tytön, joka oli kaukainen sukulaiseni. Hänen isänsä oli serkkuni, mutta nai säätynsä alapuolelta… mutta lapsi oli äitinsä kaltainen ja on käyttäytynyt niin, etten tahdo hänestä mitään tietää. Enkä tiedä mikä hänestä on tullutkaan.»
Mrs. Edgecombe katsahti häneen kummeksien. Näytti siltä, kuin hän olisi tahtonut tehdä mielenkiintoisia havaintoja.
»Tiedän nuoren rouvan astuneen harha-askeleen… vai viettikö hän jo sitä ennen kevytmielistä elämää?»
»Aina siihen saakka, kunnes karkasi miehensä luota, hän käyttäytyi mallikelpoisesti, muuten en olisi häntä seurannutkaan seuraelämään. Luulin häneen juurruttamieni mielipiteiden, esimerkkini, ankaruuteni kasvattaneen hänestä hyveellisen naisen… mutta mitäpä muuta saattoikaan odottaa amerikkalaisen seikkailijattaren tyttäreltä?…»