»Herra Jumala, sillä tiellä, mille onneton, hyljätty oli joutunut, olisi hän voinut sortua!»
Rouva von Orfalvy huokasi. »Niin, te olette oikeassa: joka kerran astuu siveettömyyden jälkiä, häntä ei enää voi auttaa. Semmoiselle voi vain kääntää selkänsä — säälien.»
»Halveksien kai tarkoitatte… Sääli ei hylkää.»
»Se on oikea sana: halveksien. Huomaan teidän olevan samaa mieltä kanssani. Oi, me elämme surkeassa maailmassa. Mutta palataksemme rouva Ballmann raukkaan: hän on siis vajonnut syvälle?»
»Kuta syvemmälle hän olisi vaipunut, sitä suurempi olisi edesvastuu…»
»Niin, niin… sitä rikollisempi hän olisi.»
»Te ette antanut minun puhua loppuun. Sitä suurempi olisi niiden edesvastuu, jotka antoivat hukkuvan hänen rukoillessaan apua vajota syvyyksiin. Mutta teidän kummityttärenne on, Luojan kiitos, pelastettu.»
»Oh, älkää puhuko tuosta rouva Ballmannista minun kummityttärenäni. Kummitytär tai ei, niin en sittenkään tahdo olla tekemisissä miehestään karanneen seikkailijattaren kanssa. Hänen rakastajansa on kuollut, tiedättekö sen?»
»Tiedän, hän kuoli, ennenkuin häntä voi sanoa rakastajaksi — tunnen koko asian.»
Rouva von Orfalvy pudisti miettiväisenä päätään.