»Että Janella on mies.»
Tohtori hätkähti. »Neiti Jane — naimisissa!»
»Ei siinä vielä kylliksi, rakas ystävä. Teidän hämmästyksenne on oleva rajaton, kun kerron kuka on veljentyttäreni — hän ei muuten olekaan veljentyttäreni — kun sanon kuka on Janen mies.»
»Kuka se sitten on? En voi enää hämmästyä enempää. Jos Jane neiti on naimisissa, olkoon hänen miehensä vaikka suur'moguli tai paavi itse…»
»Silloin ei asia olisikaan niin lystikäs kuin todellisuudessa. Janen mies on Ewald Ballmann — siis teidän amerikkalaisenne.»
Mrs. Edgecombe kertoi nyt vanhalle ystävälleen koko asian. Hän tiesi voivansa luottaa hänen vaitioloonsa.
»Asia on nyt Hannan käsissä», sanoi hän lopuksi, »eikä meidän pidä siihen sotkeutua. Teidän täytyy antaa kunniasananne, ettette kerro mitään Ballmannille.»
Hanna oli sillä välin väärennetyllä käsialalla kirjoittanut kirjeen miehelleen. Hän pyysi häntä heti saapumaan luokseen, koska tahtoi puhua hänen kanssaan kahdenkesken. Hänen tuli mennä huvihuoneeseen puutarhaveräjän kautta.
Tässä puutarhan kaukaisimmassa sopessa olevassa huvihuoneessa Hanna häntä odotti. Huvihuoneen avoimia ikkunoita ympäröi kukkiva kuusamapensaikko; oksien varjot tanssivat niinimatoilla peitetyllä lattialla. Hanna istui sohvalla, joka ympäröi seiniä, ja katseli kaipaavasti ovea kohden. Tuskin oli kymmenen minuuttia kulunut, ennenkuin hän kuuli Ewaldin askeleet. Rajusti sykkivin sydämin hän nousi, ja samassa oli odotettu kynnyksellä. Taas hänen täytyi hillitä itseään, ettei heittäytyisi hänen syliinsä. Hän nojasi toisella kädellään viereiseen pöytään ja viittasi estävästi toisella, kun Ewald riensi hänen luokseen huudahtaen: »Jane — Jane!»
»Te työnnätte minut luotanne? Siksikö pyysitte minua tulemaan tänne?»