»Minä tulen kanssanne, Ballmann», sanoi tohtori ja suuteli Mrs.
Edgecombea kädelle.
Molemmat herrat poistuivat, ja Mrs. Edgecombe ja Hanna menivät sisään.
»Kello neljän junassa. Kun Ewald on saanut vastaukseni, lähtee hän aikaisemmassa junassa ja odottaa minua määrätyssä paikassa.»
»Niin, näen hänen valmistaneen kaiken», sanoi Mrs. Edgecombe luettuaan Ballmannin kirjeen. »'Frankfurt, Hotel Westendhall! Jos joku nainen kysyy ovenvartialta huonetta rouva Ewaldille, on tämä vievä hänet, maailman onnellisimman miehen luo' j.n.e…» sanoi Mrs. Edgecombe jättäen kirjeen takaisin. »Hotel Westendhallissa te siis olette päättäneet tavata? Muistatko, että asuimme samassa hotellissa, kun kaiken maailman asiamiesten kautta koetimme saada selkoa samaisesta herra Ewaldista? Kuka olisi voinut aavistaakaan, että hän kerran 'maailman onnellisimpana' odottaisi sinua siellä? Useimmiten käy kaikki aivan toisin kuin on ajateltu tässä maailmassa.»
Kello puoli neljältä vaunut olivat oven edessä ja palvelija nosti
Hannan matkalaukun niihin.
»Jo valmiina matkapuvussa, rakas lapsi?» huudahti Mrs. Edgecombe, kun Hanna astui hänen huoneeseensa. »Näyttää siltä, kuin pakosi onnistuisi erinomaisesti.»
»Tulen sanomaan hyvästi…»
»Hyvästi sitten, Jane!… Minun Janeni menee ja takaisin palaa ainoastaan hänen Hannansa.»
Hanna oli hyvin liikutettu. Tässä silmänräpäyksessä hän unohti Ballmannin tapaamisen, joka jo etukäteen oli tuottanut hänelle niin sanomatonta iloa, ja ajatteli vain eroa ystävästään.
»Hyvästi, ainoa, paras ystäväni!… Nyt kun pian saan onneni ainiaaksi, täytyy minun kiittää sinua, täti, kaikesta mitä olet ollut minulle… suojani, tukeni, hädästä pelastajani… Sinua minun tulee kiittää kaikesta, kaikesta.»