»Paetkaamme!» toisti Ballmann innokkaasti. »Lähtekäämme uuteen kotimaahani, Amerikkaan, ja jättäkäämme nämä ahtaat olot täällä. Siellä ei kukaan tunne suhdettamme, ja me elämme vain toisiamme varten. Minä olen kyllin rikas suojataksemme meitä puutteelta… Solmikaamme vapaan rakkauden liitto! Tahdotko, Jane?»
Mutta hän ei saanut kauempaa odottaa vastausta. He kuulivat lähestyviä askeleita ja ääniä. Mrs. Edgecombe, joka ei tiennyt Hannan ja Ballmannin kohtauksesta, oli lähtenyt tohtorin kanssa kävelemään puutarhaan ja aikoi levähtää huvimajassa.
»Vai niin, oletko sinä täällä, Jane? Ah, hyvää huomenta, herra
Ballmann!»
Tohtori astui sisään Mrs. Edgecomben jälkeen ja ojensi kätensä Hannalle. Hänen poskensa, jotka jo muutenkin olivat punaiset, punastuivat vielä enemmän hänen ajatellessaan, mitä tohtori voisi ajatella heidän täällä-olostaan kahdenkesken, mutta sitten hän naurahti, sillä hänen kaksinpuhelunsa oli niin oikeutettua. Mrs. Edgecombe ja tohtori Scherenberg eivät voineet olla vaihtamatta keskinäisen ymmärtämyksen katsetta. Ainoa hämillään oleva oli Ballmann; hänestä tuntui, kuin hänet olisi saatu verekseltä kiinni.
He vaihtoivat muutamia jokapäiväisiä sanoja; sitten Mrs. Edgecombe ehdotti, että he palaisivat takaisin huvilaan. Hän meni edellä tohtorin taluttamana; Hanna ja Ballmann tulivat jonkun matkan päässä.
»Myönnytkö vai kieltäydytkö?» hän kuiskasi.
»Mene nyt. Tahdon olla yksin ajatuksineni. Annan vastaukseni sittemmin.»
»Jane, sinä et pääse minusta; sinä olet minun; tunnen sen.»
»Minäkin luulen sitä melkein… mutta mene nyt.»
Ewald totteli. Kun he saapuivat huvilalle, ei hän Mrs. Edgecomben kutsusta huolimatta jäänyt, vaan kiiruhti pois.