Palvelija toi tarjottimella aamiaisen ja samalla laskun. Hanna kääri auki paperin.
»Huoneet ovat maksetut eiliseen saakka», huomautti palvelija.
19-20 p:nä lokakuuta: Huone N:o 20.
Vaunut…………… 2:—
Kynttilöitä………. 3:—
Aamiainen………… 2:—
2 päivällistä à 5:—.. 10:—
Viinejä………….. 18:—
Sanan viejä……….. 1:—
Huone 1 vuorokausi… 20:—
Aamiainen……….. 2:—
FL 58:—
Hanna katsahti ainoastaan loppusummaan ja pani maksun pöydälle.
Palvelija huomasi avaamattomat viinipullot.
»Eikö samppanjaa vähennetä laskusta sekä rouva kreivittären tilaama mutta syömättä jäänyt päivällinen. Huomaan niiden erehdyksestä tulleen laskuun.»
»Miten tahdotte, mutta pitäkää jäännös itse. Nyt haluaisin vaunut.»
Tämän jälkeen hän alkoi pakata tavaroitaan. Pienen komean matkalaukun hän otti myöskin ja pani siihen medaljongin. Eilen elossaolevalta saamansa lahjat hän tahtoi tänään vastaanottaa kuolleelta, jotteivät ne joutuisi vieraisiin käsiin… medaljongin hän tahtoi mukaansa hautaan. Hän oli ihmeissään osoittamastaan tarmosta. Häntä ylläpiti ainoastaan ajatus päästä näistä noidutuista huoneista, tästä satulinnasta, joka — niinkuin eräässä sadussa kerrotaan — oli niin loihdittu, että kultaseinät muuttuivat hautakammion muureiksi ja jalokivet mateleviksi madoiksi; ja sitäpaitsi hän sai voimia yksinäisen huoneen kaipuusta, huoneen, joka olisi hänen haavoitetun sydämensä kuolinkammiona.
»Vaunut odottavat», ilmoitti palvelija.
Hanna kiinnitti harsonsa aikoen mennä, kun eilinen herra astui sisään. Tämän miehen näkeminen oli kuin puukon pisto. Mitähän tuo onnettomuuden sanansaattaja vielä tahtoi?