»Kyllä, soitan pianoa.»
»Se on hyvä. Oletteko tieteellisesti sivistynyt?»
»Sivistynyt? Totta kai. Minä luen selvästi ja hyvin ja kerran olen runoillutkin.»
»Mutta, hyvä neiti, te puhutte murretta, eikä se sovi opettajattarelle. Ehkä te sovitte seuranaiseksi, jos soitannolliset taipumuksenne ovat suuret. Tahtoisitteko näyttää taitoanne. Soittakaa vähän!»
»En osaa mitään ulkoa.»
»Pianolla on nuotteja.»
»En soita sellaista, jota en ole harjoittanut. Mutta ehkä löydän jotain.»
Hän meni soittokoneen luo ja alkoi, soittamatta minkäänlaisia alkusäveliä, kovalla ja lapsellisella kosketuksella soittaa kauheata »Neidon rukous» nimistä alottelijakappaletta. Mutta jo parin tahdin jälkeen hän sekaantui.
»Sen olen unohtanut», hän sanoi ja soitti nyt »Luostarin kellot», mutta löi väärän äänen toisensa jälkeen sekä painoi koko ajan pedaalia.
»Kiitos! Riittää jo, neiti», keskeytti rouva Berg korviasärkevän soiton. »Pianistina en voi teitä ainakaan suositella.»