»Olen nykyään hiukan harjaantumaton», vastasi soittaja nousten pianon äärestä ja meni uudelleen kirjoituspöydän ääreen.
»Niin, olkaa hyvä ja hankkikaa minulle hyvä paikka», sanoi hän.
»Kirjoittakaa minut kirjaanne; minä maksan mitä tarvitaan.»
»Valitan, mutta en voi ottaa teitä kirjoihin. En voi ottaa teiltä maksua, koska en kuitenkaan voisi hankkia teille paikkaa.»
»Miks'ette?»
»Siksi ettette, kuten jo sanoin, puhu äidinkieltänne sujuvasti; siksi ettette omaa sitä tietomäärää ja sellaisia taipumuksia mitä tarvitaan, jotta voisin suositella teitä. En tahtoisi loukata teitä, hyvä neiti, mutta minun täytyy huomauttaa teille, että opettajattarentoimeen vaaditaan valmistavia opintoja, kehitettyjä taipumuksia y.m. Ne, jotka näitä vailla antautuvat tälle alalle, ovat monelle nöyryytykselle alttiit eivätkä suoraan sanoen voi niitä välttää. Seuratkaa neuvoani ja koettakaa ansaita leipänne toisella tavalla. Ruvetkaa myyjättäreksi tai ompelijattareksi…»
»Tai ehkä kamarineitsyeksi, minäkö, joka olen rikkaan liikemiehen tytär ja jolla itsellä on ollut kamarineitsyitä!»
»Mutta jos te olette rikkaan miehen tytär, niin miksi te sitten…»
»Oi, isäni on ollut rikas, mutta hän meni ensin konkurssiin ja kuoli sittemmin. Hän oli Alsergrundin rikkaimpia lihakauppiaita. Ja teistä minun tulisi ruveta palvelijattareksi?»
»Niin, miksikäs ei? Siinäkin on edessä pulma, nimittäin omaatteko sitä varten tarvittavat taidot… ommella vaatteita ja kammata.»
»Lopettakaa jo, sillä muuten kai sanotte, että sekin on liian hyvää minulle. Kadun, että tulin ensinkään näin kurjaan toimistoon. Minun olisi pitänyt suoraa päätä mennä rouva Reisnerin luo, jolla on hienoin opettajatartoimisto Wienissä. Hyvästi!»