Ylpeä teurastajantytär meni vihastuneena ovesta ulos.
Rouva Berg katseli hymyillen hänen jälkeensä ja pudisti päätään.
Muutkin nauroivat.
»Te ette saata aavistaakaan, mitä kaikkea saan päivittäin kokea», hän sanoi.
»Siksi olenkin taasen tähystyspaikallani», sanoi Hannan ensimäiseen kysymykseen vastannut neiti. »Usein ollessani vapaana tulen tänne rouva Bergin luo, jota minun on kiittäminen nykyisestä paikastani, istuudun aivan hiljaa nurkkaan ja teen huomioitani. Minusta täällä on yhtä hauskaa kuin teatterissa. Minä kadehdin rouva Bergiä hänen mielenkiintoisen elämänsä takia.»
»Todellako!» huudahti rouva Berg, »ja minusta on kohtaloni kaikkea muuta kuin kadehdittava. En enää huomaa, mikä täällä on hauskaa, ja minulla on niin paljon ikävyyksiä täällä. Moitteita ja valituksia kuuluu milloin sieltä, milloin täältä; koko päivän oleskelen tässä synkässä huoneistossa syventyneenä ikävään kirjevaihtoon. On aikoja, jolloin liike kannattaa huonosti, ja silloin on minulla huolia oman perheeni takia. Minun täytyy ansioillani elättää viittä pientä lasta, sillä mieheni on, kuten tiedätte, pörssikeinottelujen takia ollut pakotettu tekemään konkurssin. Silloin perustin tämän välitystoimiston, joka ikävä kyllä ei vielä ole kyllin tunnettu. Minulla ei ole aikaa olla kotona, ja lapsiani varten minulla on opettajatar, joka ei kuitenkaan ole minun toimistoni kautta hankittu. Minun on niin vaikeata ottaa ketään heistä, kun he voivat saada aikaan niin paljon ikävyyksiä. Minulla on nykyään eräs englantilainen neiti, joka on tekemäisillään minut hulluksi, ja minä olen suurella innolla koettanut hankkia hänelle paikkaa eräässä venäläisessä perheessä…»
Tässä rouva Bergin avomieliset juttelut keskeytyivät. Livreapukuinen palvelija avasi oven, ja silkkiin ja samettiin puettu naishenkilö astui sisään. Hänen päänsä oli ylpeästi pystyssä, ja hän silmäili ylenkatseellisesti ympärilleen.
»Onko tämä rouva Bergin paikanvälitystoimisto?» hän kysyi.
Rouva Berg nousi ja meni vierasta vastaan. Hän oli vainunnut vieraassa paikantarjoojan, ja koska sellaiset henkilöt olivat toimistossa harvinaisempia kuin paikanhakijat, joita ilmaantui keskimäärin neljä kutakin paikkaa kohti, niin täytyi heitä kohdella hienotunteisemmin.
»Miten voin olla avuksi?»
»Minä olen kreivitär Ramberg-Stauchwi ja haen opettajatarta.»