»Hyvä on», vastasi rouva von Bogdanovic. »Kuitenkin tahdon huomauttaa teille, että teidän paperienne ohella lähetän sinne monen muunkin. On siis mahdollista, ettette tule valituksi, mikä minua tulisi hyvin surettamaan. Adieu, mignonne!»
Hanna tunsi itsensä hyvin väsyneeksi näistä turhista käynneistä ja ajoi kotiin.
Seuraavana päivänä aikaisin hän meni rouva Bergin luo. Tämä oli juuri saapunut toimistoon ja luki saapunutta postia.
»Hyvää huomenta, neiti! Suokaa anteeksi, mutta ettekö odottaisi hetkisen, kunnes olen lukenut postin.»
Hanna odotti. Muutaman minuutin kuluttua rouva Berg katsahti ylös.
»Kas niin, nyt olen vapaa. Näissä kirjeissä ei ollut mitään kummempaa!»
»Ne olivat kai perheiltä, jotka tarvitsevat kotiopettajatarta?» sanoi
Hanna.
»Enemmän kotiopettajattarilta, jotka pyrkivät perheisiin», vastasi rouva Berg. »Eräs rouva, jolla on seitsemän lasta, hakee opettajatarta, joka kolmensadan guldenin palkasta vuodessa opettaa soittoa, kieliä ynnä vielä muitakin aineita; ja viisi kirjettä on neideiltä, jotka hakevat paikkaa perheissä, missä on vain yksi tytär opetettavana ja palkkaa kahdeksansataa guldenia. Se on kauheaa! Entä te, hyvä neiti, mitä uutisia tuotte?»
»Olin eilen neuvomienne henkilöiden luona…»
»Ettekä löytänyt sopivaa. Se ei minua ensinkään kummastuta; ei se tavallisesti menekään niin pian.»