»Ei tässäkään.»
Raskain mielin Hanna poistui ja lohdutti itseään sillä, että huomenna onnistuu paremmin.
Neljännellä kerralla hänen alettuaan jo tottua vastaukseen: »Ei mitään», otti postivirkailija yhtä välinpitämättömästi kirjeitä kummastakin pinkasta ja ojensi ne Hannalle.
Kirjeitä oli neljä. Hanna otti ne vastaan sykkivin sydämin ja riensi ulos katsomatta niihin. Hän istuutui odottaviin vaunuihin, käski kuskin ajaa hotelliin ja alkoi tarkastella päällekirjoituksia. Yksi niistä oli Dori tädiltä, hän tunsi heti käsialan. Nuo kolme muuta olivat Wienistä, eikä Hanna tuntenut käsialoja. Ne hän luki ensin. Mutta niissä ei ollut mitään mielenkiintoista. Ensimäinen oli paikanvälitystoimistosta ohjelmineen; toisessa tarjottiin taloudenhoitajattaren toimi ja kysyttiin, osasiko hän keittää ruokaa; kolmannessa pyydettiin häntä lähettämään todistuksensa ja suosituksensa mukanaseuraavalla osoitteella.
Sitten hän avasi Dori tädin kirjeen. Tätä hän juuri oli niin levottomasti odotellut. Hän levitti paperin. Siinä oli vain muutamia rivejä otsakirjoituksetta. Ensi silmäykseltä Hanna saattoi jo huomata ettei kirje tuonut lohtua. Kirjeen ulkonäöstä voi jo päättää, mitä se tuo, vaikkei se vielä ole puhunutkaan. Kenraalitar kirjoitti todellakin seuraavasti:
»Minua ihmetyttää, että langennut henkilö, joka käytöksellään on tuottanut minulle häpeää, vielä rohkenee kirjoittaa minulle ja rukoilla myötätuntoani. Onneton kohtalo on sellaisessa tapauksessa todistuksena Jumalan oikeudentunnosta, sillä Jumalan käsi osuu kaikkiin rikollisiin. Jos useampia kirjeitä saapuu, heitetään ne avaamattomina tuleen.
Dorothea von Orfalvy.»
Surun valtaamana ja katkerin mielin Hanna rypisti kirjeen. Sen kirjoittaja oli varmaankin ylpeillyt siitä. Sehän osoitti arvokkuutta, oikeutettua ankaruutta, ja oli samalla jumalallisen oikeuden mukainen rangaistus. Kenraalitar varmaankin onnitteli itseään osoittamastaan luonteenlujuudesta. Ehkä hän hetkisen oli taistellut ja toivonut voivansa ojentaa rukoilevalle kätensä, mutta oli sitten voittanut heikkoutensa ja ilmituonut oikeutetun ylenkatseensa.
XVIII.
Ewald Ballmann ei ollut saanutkaan vaimonsa kirjettä. Hän ei ollut kuullut myöskään mitään vaimoraukkansa kirjeestä kummitädilleen. Molempien kirjeiden saapuessa pikkukaupunkiin oli Ewald Ballmann matkustanut pois, jättämättä minkäänlaista osoitetta. Kirje palautettiin Wieniin, ja kun lähettäjän nimeä ei saatu selville kirjeen sisällyksestä, hävitettiin se postikonttorissa satojen muiden kanssa, jotka eivät olleet saapuneet määräpaikkaansa.