Ei kukaan uskaltanut sanoa sanaakaan häntä vastaan; ei kenenkään suu vetäytynyt pilkalliseen hymyyn. Liikutettuina kaikki katsoivat kuningasparin jälkeen.
Yhdeksän vuotta kesti Eerikin vankeutta, jonka Kaarina jakoi hänen kanssaan. Kuninkaan mieli oli niin järkytetty kaikkien näiden tapahtumien sekä kruununsa kadottamisen johdosta, että hän vajosi pian taas tuohon perintötautiinsa, mielenhäiriöön, joka usein ilmeni epätoivoisena raivona.
Kaarinan elämäntehtävänä oli nyt väsymättömästi taistella näitä pimeyden valtoja vastaan, jotka yhä uudestaan uhkasivat Eerikin järkeä.
Pojastaan hänen oli täytynyt luopua; hän ei saanut koskaan nähdä häntä. Hän kesti tämänkin tuskan tietäen, että kuningas Eerikin kohtalo oli hänenkin kohtalonsa.
Juhana, joka osoittautui hyvinkin pian julmaksi ja itsevaltiaaksi hallitsijaksi, ei uskaltanut väkivaltaisesti kohdella vangittua veljeään eikä siihen mitään syytäkään olisi ollut. Sen sijaan hän antoi mestata Yrjänä Pietarinpojan mitä kaameimmalla tavalla.
Mutta vähitellen hänellä saattoi olla syytä pelätä, että hänen veljeään yritettäisiin vapauttaa vankeudesta.
Hän ei ollut voittanut Ruotsin kansan rakkautta; nytkin jo hän vain valtansa nojalla pysyi pystyssä, ja katkeruus oli ääretön, kun hän, joka aina oli ollut Rooman salainen liittolainen, saattoi katolinuskon maassa taas voimaan.
Nyt Eerikin olisi ollut helppo voittaa jälleen liittolaisia ja vallankumouksen avulla päästä valtaan.
Näyttipä jo siltä, kuin tällaiset virtaukset olisivat alkaneet liikehtiä. Eerik itse ajatteli alati vapautustaan.
Viime aikoina tapahtui yhä useampia vangitsemisia. Juhana luuli päässeensä salaliiton perille, jonka tarkoituksena oli vapauttaa Eerik.