Mutta se oli raskasta, ja hän saattoi sen kestää vain siksi, että hän rakasti koko sydämestään kuningasta ja oli pyhittänyt elämänsä vain hänelle. Hän aavisti, että jotain oli tulossa, vaikka hän ei käsittänyt, mitä se oli. Mutta mitä enemmän tämä aavistus nostatti hänen tuskaansa, sitä lujemmin hän liittyi kuninkaalliseen rakastajaansa, joskin onni, jota hän näinä kuukausina nautti, oli katkeransuloinen. Usein nousi myös hänen mieleensä aavistus, että kuninkaan järki, synkkien voimien lamauttamana, voisi pettää. Sillä tuska ja viha, itsepäisyys ja päättämättömyys kuluttivat hänen henkisiä voimiaan hänen itsensä jaksamatta enää taistella vastaan.
Tänä talvena sai Sturein salaliitto alkunsa. Kuningas oli kuullut siitä Yrjänä Pietarinpojalta, mutta hänellä ei ollut todisteita. Salaiset säikeet olivat hyvin hienot, miltei näkymättömät; Sturein aikeita oli mahdoton edeltäpäin arvata. He näyttivät kuitenkin olevan salaisessa liitossa Suomen herttuan Juhanan, kuninkaan veljen kanssa, joka yhä kasvavan puolueensa tukemana vaati vapautustaan.
Niinpä Eerik tunsi olevansa ahdistettu monelta taholta, vaikka ei ollutkaan mitään kohtaa, mihin tarttua kiinni. Vaikea oli myös sanoa, mihin Sturein ja herttua Juhanan aikeet tähtäsivät, tahtoivatko he vain voittaa suurempaa vaikutusvaltaa, muutosta sodankäynnissä vai täydellistä vallankumousta. Eerik ei myöskään tiennyt vielä, miten suhtautua tähän asiaan, väkivallallako vai sovitteluilla, äkkirynnäkölläkö vai kärsivällisesti odottamalla.
Toistaiseksi hän päätti valita viimeksimainitun keinon. Hän ei kysynyt enää kenenkään neuvoa; yksin Yrjänä Pietarinpoikakin oli nyt kadottanut vaikutusvaltansa kuninkaaseen. Vain tähtiin hän turvautui, joskin hän pelkäsi sitä pimeyttä, jota ne hänelle ennustivat. Mykkänä, synkkänä, epäluuloisena, mutta toimettomana hän kulki paikasta toiseen.
Siten tämäkin talvi kului ilman että mitään erikoista tapahtui. Kaameaa kuohuntaa tuntui vain kaikkialla, tuskallista aavistusta, että jotain tulisi tapahtumaan, vaikkei sitä edeltäpäin voitu selittää eikä millään tavalla vastustaa.
V. KUNINGAS EERIKIN ONNETON VUOSI.
Se alkoi keväällä 1567. Silloin saapui kuninkaalle sanoma, että hänen veljensä Maunu, Itägöötanmaan herttua, oli tullut mielenvikaiseksi sen johdosta, että Eerik oli pakottanut hänet suostumaan Juhanan vangitsemiseen.
Eerik kulki synkkänä. Yhä kovemmin Juhana ja hänen liittolaisensa painostivat häntä, jotta hän päästäisi veljensä vapaaksi.
Maunun sairaus järkytti häntä siinä määrin, että hän katsoi velvollisuudekseen myöntyä.
"Mutta jos minä myönnyn," sanoi hän, puhuen puolaksi itsekseen, puoleksi Yrjänä Piietarinpojalle, "niin päästän ehkä vapaiksi voimia, joita nyt voin pitää aisoissa?"