"Rauhoittavalla myönnytyksellä te voitte ehkä sitoa voimia, jotka nyt ovat vapaina, ja se on ehkä tällä hetkellä tärkeintä," sanoi Yrjänä Pietarinpoika, joka oli viime aikoina ruvennut pelkäämään ja sen vuoksi oli entistä varovaisempi.
Ääneti, kiinnittämättä huomiota tähän huomautukseen, kuningas oli astunut ikkunan luo ja tuijotti kauan ulos.
"Tiedän, mihin he pyrkivät. Tähdistä se kävi aivan selvästi ilmi. Juhana tavoittelee kruunua, hän riistää sen itselleen, hänestä tulee kuningas!"
Valittaen hän lyyhistyi kokoon, hiki helmeili hänen otsallaan ja silmät hehkuivat epätoivon tulta.
Yrjänä Pietarinpoika talutti hänet nojatuoliin, kostutti liinan hajuvedellä ja siveli sillä kuninkaan otsaa ja kasvoja.
"Kaarina —!" kuiskasi kuningas, "kutsu hänet tänne!"
"Lähetänkö sanan Gripsholmaan?"
Eerik tuumi hetken aikaa. Väsyneenä hän torjui sitten kädellään.
"Antaa olla, Yrjänä Pietarinpoika. Anna minun tuumia, mitä on tehtävä. Voin uhmailla tähtiä, yksi ainoa väkivallanteko, eikä Juhanaa tarvitse enää pelätä —! Vaarallista peliä! Ei, ei, ei sitä, ei sitä! Mutta minä sidon hänen kätensä. Valtakunta jää minulle! Meidän tulee olla järkevät; järkevyydellä me teemme tyhjäksi tähtien valheet. Järkevyys ja viekkaus hallitsee — väkivalta!"
Hän nousi pystyyn ja astui mietteissään edestakaisin. Vihdoin hän pysähtyi.