"Tahdon tavata herttua Juhanaa; hänet on tuotava tänne. Ratkaiskoon itse, millä hinnalla hän haluaa ostaa vapautensa."
* * * * *
Kuningas Eerik pelkäsi Juhanaa ja hänen puoluelaistensa suurta joukkoa — siitä ei ollut epäilystäkään. Vain pelosta hän koetti keksiä rauhallisen keinon, jonka avulla pysyä tilanteen herrana.
Juhana tuotiin Tukholmaan vankeudestaan. Kahlehdittuna, aseettomana ja monivuotisen vankeuden masentamatta hän seisoi kuninkaallisen veljensä edessä.
Nuo kaksi ruhtinasta mittailivat toisiaan katseillaan — toinen, vallastaan huolimatta vavisten, toinen kahleistaan huolimatta riemuiten.
Eerik painoi katseensa maahan, hän kopeloi papereita, jotka lepäsivät pöydällä hänen edessään, voidakseen siten voittaa hiukan aikaa ja hillitä liikutustaan.
"Juhana herttua," sanoi hän vihdoin, "me seisomme ratkaisevana hetkenä nyt vastatusten. Te tiedätte, mitä tämä hetki teille merkitsee."
Herttua puri huultaan ja taivutti hiukan päätään.
"Minä annoin vangita teidät, koska esiinnyitte kuninkaallisen isämme testamentin vaarallisena vastustajana. Siitä on kulunut neljä vuotta. Te pyydätte päästä vapaaksi —"
"Minä en pyydä, minä vaadin sitä," sanoi Juhana kiihkeästi. "Vaadin oikeuttani, jonka väkivallalla olette ryöstänyt minulta."