"Voinko luottaa sinuun?" kysyi Kaarina sitten vakavasti.
"Täydellisesti, korkea rouva."
"Niinpä uskon sinun käsiisi oman ja — tulevan kuninkaasi hengen. Saata minut huomaamatta sinne, missä voin olla täysin turvassa."
Sotilas näytti hetken aikaa hämmästyneeltä. Vähitellen hän alkoi ymmärtää.
"Tulkaa," sanoi hän ja taluttaen hevostaan suitsista hän astui Kaarinan rinnalla hitaasti ja varovasti, jotta hänen ei olisi vaikea seurata.
"Jos osaat vaieta, niin ei siitä sinulle ainakaan vahinkoa ole," sanoi
Kaarina. "Sinä olet nyt minun alamaiseni, johon voin täysin luottaa.
Kuningas palkitsee sinut, sillä kuningas Eerik on löydettävä jälleen."
Sotilas kumarsi tottelevaisuutensa merkiksi.
Ja hän huolehti Kaarinasta uskollisesti ja toimi niin varovaisesti, ettei kukaan saanut vähintäkään vihiä hänen toimenpiteistään.
Hän hankki Kaarinalle asunnon suuressa talonpoikaistalossa, missä tämä oli hyvässä kätkössä ja täydessä turvassa.
Seuraavana päivänä hän kävi useampaan erään kysymässä, mitä Kaarina halusi ja toi hänelle tietoja tapahtumista.