Koko päivän ja yön hän harhaili metsässä, ja epätoivo ja tuska, sekä pakenemisen halu saattoivat hänen ajatuksensa täydellisesti sekaisin.
Kaikki kuninkaalliset arvomerkkinsä hän oli repinyt vaatteistaan.
Hän kohtasi talonpoikia, mutta nämä eivät tunteneet häntä eivätkä olleet myöskään kuulleet, mitä Upsalassa oli tapahtunut.
Eräässä metsämökissä hän lepäsi, antoi mökin asukkaille rahaa ja pyysi saada talonpoikaisvaatteita.
Vaikka he luulivat häntä rikoksentekijäksi, joka yritti paeta rangaistusta, täyttivät he rahanhimosta hänen toiveensa, antoivat hänelle vaatteita ja ruokaa ja päästivät hänet edelleen kulkemaan.
Niinpä hän samoili nyt kurjissa, likaisissa vaatteissa yhä eteenpäin ja saapui kolmantena päivänä kylään, jossa hänet valepuvusta huolimatta tunnettiin.
Kuin kulovalkea levisi tieto talosta taloon, että kuningas oli löytynyt.
Hänet otettiin vastaan ilolla ja kunnioituksella.
Kaikki kylän asukkaat kiiruhtivat paikalle, piirittivät hänet uteliaina ja osoittivat hänelle kaikella tavalla kunnioitustaan.
Mutta Eerik ojensi epätoivoisena kätensä ja huusi: