"Pois, pois täältä! En ole teidän kuninkaanne, en ole enää kuningas!"
Heidän täytyi kuitenkin pidättää häntä niin kauan, että saatiin sana Flötsundiin, ja kuninkaan väki saapui paikalle aikoen piirittää hänet ja viedä hänet takaisin Upsalaan.
Mutta kuningas peräytyi kauhuissaan, torjuen sekä käsin että jaloin. Verisuonet hänen otsallaan paisuivat ja tumma puna peitti hänen kasvonsa, niin että tuntui suorastaan vaaralliselta kohdella häntä väkivaltaisesti.
Vähän väliä hän huusi, milloin nyyhkyttävällä äänellä, milloin raivoissaan:
"En minä ole kuningas, en ole! Päästäkää minut rauhaan ja lähtekää pois! Juhana on teidän kuninkaanne!"
Toivottiin, että hän rauhoittuisi niin pian kuin hän saisi ruokaa ja lepoa.
Mutta hän ei koskenut ruokaan eikä juomaan eikä häntä millään saatu levolle.
Ääneti hän vaelsi huoneessa edestakaisin, tarkasteli vuoron perään huoneessa olijoita, mutta ei puhunut sanaakaan, ei kysynyt ketään, ei edes Yrjänä Pietarinpoikaa eikä Kaarinaa, vaikka näytti siltä kuin hän olisi silmillään etsinyt edellistä.
Kaarina Maununtytär saapui vielä samana yönä, juuri kun päivä alkoi valjeta.
Heti, kun hänelle oli tuotu tieto, että kuningas vihdoinkin oli löydetty, oli hän lähtenyt matkaan ja kiiruhtanut hänen luokseen.