Kaarina sai hänet syömään ja vihdoin myös levolle.
Hän lauloi hänet uneen. Rauhallinen hymy karehti nyt kuninkaan kasvoilla ja hän hengitti levollisesti.
Kuningas nukkui kauan, aina sydänpäivään saakka. Kun hän heräsi, tuntui hänen henkensä palaavan ikäänkuin jostain hyvin kaukaa.
Mutta Eerik ei nytkään halunnut nähdä ketään muuta kuin Kaarinan.
Kaarina oli saanut hänet rauhoitetuksi, miltei iloiseksikin, niin että raskas paino, joka lannisti hänen mieltään, katosi. Hän se vihdoin sai kuninkaan taivutetuksi lähtemään Upsalaankin.
Kaarinan ja muutamien uskollisten miesten seuraamana kuningas poistui kylästä.
Nopeasti oli kaikkialle levinnyt tieto, että kuningas, joka oli jälleen parantunut mielenhäiriöstään, saapui tietä pitkin. Kaikista kylistä kiiruhtivat ihmiset häntä katsomaan ja tervehtimään.
Pitkä saatto seurasi hänen mukanaan aina Upsalan portille.
Se oli miltei riemusaatto. Ei mistään voitu huomata, ettei kuninkaan valta olisi ollut ennallaan ja että ensimmäinen rohkea isku voisi kaataa sen kumoon.
Vielä Eerikin valtaistuin seisoi yhtä lujana kuin ennen huolimatta
Sturein murhasta.