Tuntui siltä kuin hän täten olisi tahtonut hyvittää Sturein murhan, tai ehkä hän halusi hiljaisesti alistumalla koota voimia tulevia tehtäviä varten.
Hän itse nimitti tätä aikaa "heikkoutensa ajaksi". Hän oli aina myöntyväinen kaikkeen, ei hylännyt ainoatakaan pyyntöä, joka hänelle esitettiin, teki paljon lahjoituksia ja voitti siten liittolaisia.
Hän tunsi ehkä vaistomaisesti, ettei hänellä ollut syytä pelätä mitään, mutta että hän saattoi voittaa paljon, jos hän kykeni taidolla ohjaamaan maataan.
Tämä vuosi, jota hän nimitti onnettomaksi vuodekseen, ei näyttänyt kasaavan sittenkään yksinomaan onnettomuutta hänen ylitsensä, päinvastoin hänen elämänsä muuttui jälleen varmemmaksi; hän ohjasi sitä taas omalla kädellään ja saattoi voittaa takaisin sen, minkä hän oli kadottanut.
Vain Yrjänä Pietarinpojan kohtalo tuotti hänelle huolta. Hän ei ollut päässyt tässä asiassa vielä minkäänlaiseen ratkaisuun.
Hän tunsi, että tämä oli ehkä ainoa uhri, jota häneltä vaadittiin.
Siksi hän ei ollut vielä yrittänyt tehdä mitään Yrjänä Pietarinpojan hyväksi, jota kansa piti edelleen vankinaan.
Kuningas ja kansa olivat tehneet sovinnon; ei kukaan ollut ajatellutkaan käyttää hyväkseen tätä sekasorron aikaa ja panna toimeen vallankumousta.
Syynä tähän oli kuitenkin suureksi osaksi se, että Yrjänä Pietarinpoika oli joutunut kansanjoukon käsiin. Jos hänet riistettäisiin nyt kansalta, niin seuraukset voisivat olla hyvinkin kohtalokkaat.
Vihdoin täytyi kuitenkin hänen kohtalonsa tulla keskustelunalaiseksi. Hänet, jonka vaikutus kuninkaaseen oli ollut niin turmiollinen, joka oli myös osallinen Sturein murhaan, tahdottiin nyt tuhota niin kauan kuin hän oli varmassa tallessa.