Lokakuun 19 p:nä 1567 tuomittiin Yrjänä Pietarinpoika kuolemaan. Lyhyen taistelun jälkeen kuningas Eerik allekirjoitti kuolemantuomion.
Kun se oli tehty, ja lähetti, hirveä asiapaperi kädessään, poistui linnasta, heräsi Eerik kuin unesta.
Hänen silmänsä avautuivat ja tuijottivat eteensä yhteen kohtaan; mutta niissä ei ollut kuumeen paloa. Tämä oli vähittäistä heräämistä, ikäänkuin hän hitaasti olisi tullut taas entiselleen.
"Mitä minä tein?" mutisi hän itsekseen. "Valtani rakennuksen kulmakiven olen heittänyt pois. Olen pettänyt sinut ja itseni."
Hän hyökkäsi pystyyn ja kohotti käsivartensa taivasta kohti.
"Ei, ei," sanoi hän juhlallisesti, "niin kehnoja kaupanhierojia me emme ole. Vielä minä olen Ruotsin kuningas."
Se kuulosti voimakkaalta ja varmalta. Noin ei puhunut pehmeä, tahdoton, epäröivä sairas, mikä hän näinä viime kuukausina oli ollut.
Pää pystyssä, kädet nyrkissä hän seisoi siinä. Sama hirveä painostus, joka oli pakoittanut hänet pettämään ainoan ystävänsä, oli herättänyt hänen uinuvan sielunsa.
Sillä välin kuin kansa riemuitsi yhä Yrjänä Pietarinpojan kuolemantuomiosta, saapui kuninkaan peruutus.
Pian sen jälkeen Yrjänä Pietarinpoika päästettiin kaikessa hiljaisuudessa vapaaksi eikä kestänyt kauan, kun hänen nähtiin taas liikkuvan vapaasti ja julkisesti kuninkaallisen herransa läheisyydessä.