Hän jäi kuitenkin seisomaan ja katseli hetken aikaa ympärilleen, kiinnittäen katseensa jokaiseen läsnäolijaan.
Kaikkien täytyi myöntää, että kuningas, voitettuaan tautinsa, oli jälleen täysissä ruumiin ja hengen voimissa.
"Neuvosherrat," alkoi hän, "olen saapunut ratkaistakseni teidän kanssanne tärkeän kysymyksen, joka koskee minun naimistani. Te tiedätte, miten tämä asia on minulle sekä kaikille muille maan hyödyn kannalta tärkeä, miten kauan olen koettanut ratkaista tätä kysymystä ja miten paljon aikaa ja vaivaa se on vaatinut. Te tiedätte, että tämä kysymys on ollut sodankin aiheena!
"Paljon aikaa on tässä turhaan kulutettu, ja minä tahtoisin, että vihdoinkin pääsisimme onnelliseen ratkaisuun."
Miehet, joista toiset nyökkäsivät epäröiden, toiset mutisivat hyväksyen, katsoivat pitkään toisiinsa.
Päästä ratkaisuun; tarkoittiko se myöskin, lopettaa vihdoin tuo mieletön, tarkoitukseton sota?
Hetken kuluttua kuningas jatkoi:
"Viimeksi me olemme kiinnittäneet katseemme Lothringenin prinsessa Renateen; prinsessa on myös antanut meille suostumuksensa. Mutta neuvottelut eivät ole vielä päättyneet. Lothringen sijaitsee kaukana, voisi kestää vielä kauan, ennenkuin päästäisiin minkäänlaiseen ratkaisuun, eikä se ole meidän toiveittemme mukaista. Toiseksi: me emme tunne prinsessaa, mistä voin siis tietää, miellyttääkö hän minua, jos todellakin päättäisin ottaa hänet puolisokseni?"
Taaskin kuningas vaikeni ja katsoi ympärilleen. Liikkumattomina, mutta yhä enemmän jännittyneinä neuvoston jäsenten katseet olivat kiintyneet häneen.
"Siitä ei ole kauan aikaa," jatkoi kuningas, "kun pyysin ja sainkin säätyjen suostumuksen siihen, että saisin valita puolisoni oman mieleni mukaan, ottamatta huomioon hänen säätyään tai sukuaan. No niin, olen nyt päättänyt käyttää hyväkseni tätä suostumusta. Minä kohotan puolisokseni Kaarina Maununtyttären, onnettoman aikani uskollisen toverin."