"Se on totta. Mutta onko sinulla rohkeutta? Se on vaikea tehtävä.
Veljesriita — se peloittaa. Ja Eerik seisoo vankasti."
"Ei niin vankasti kuin miltä näyttää. Olen ottanut asioista selkoa. Aatelisto on helposti voitettavissa, se on kauhuissaan kuningattaren johdosta, jota sille tyrkytetään; kansa on myös valmis liittymään, kun se näkee, että ryhdytään toimeen. Ja jos sinä olet mukana, niin minulla on myös rohkeutta."
Kaarle herttua tuumi hetken aikaa, sitten hän nousi päättävästi pystyyn.
"Hyvä on, olkoon sitten, minä olen valmis. Näen, ettet ole ollut toimeton ja tiedät, mihin iskeä. Tässä on käteni! Kiiruhtakaamme neuvottelemaan, mitä on tehtävä."
* * * * *
Suurina päivinä ilmaantui Tukholmassa moniaita merkkejä, joista, jos ken olisi kiinnittänyt niihin huomiota, olisi voinut päättää, että tulevien synkkien tapausten varjot liitelivät taivaalla.
Ensiksikin: Kuninkaan veljet olivat tosin kiittäneet kutsusta, mutta eivät olleet saapuneet juhliin. Kuningas Eerik suhtautui tähän tapahtumaan miltei vihaisesti hymyillen ja sanoi vain lyhyesti:
"Olkoot sitten poissa!"
Mutta hän oli sittenkin, puoleksi loukkaantuneena, puoleksi epävarmana, purrut alahuultaan, niinkuin hän aina teki, kun jotain epämieluista tapahtui.
Toinen tapaus oli seuraava: