Häitten edellisenä päivänä kuningas ratsasti suuren seurueen kera Tukholman katuja pitkin tarkastaakseen itse juhlan valmistuksia. Kaikkialle, minne oli pystytetty telttoja kansan huviksi, viiniä vuotavia kaivoja ja paistinuuneja kansan syöttämistä ja juottamista varten sekä lipuin koristettuja lavoja katselijoille, kaikkialle hän saapui ikäänkuin katsoakseen ettei mitään puuttunut.
Mutta itse asiassa hän tahtoi vielä kerran näyttäytyä kansalle voittaakseen ystävällisyydellään sen suosion.
Kaikkialle kerääntyi heti uteliaita joukkoja. Kaikilta kaduilta virtasi väkeä kuningasta katsomaan. Ja suuri joukko liittyi häneen ja seurasi hänen jäljessään. Siten hän vähitellen palasi takaisin linnaan.
Äkkiä, ennenkuin kuningas oli ehtinyt aivan linnan luokaan, astui joukosta esille mies, harmaahapsinen ja pitkäpartainen vanhus, jonka valtavan otsan alapuolella tuikki kaksi säihkyvää silmää. Kaikki tuijottivat häneen ja väistyivät vaistomaisesti, ikäänkuin hän olisi ollut haamu.
Huutaen: "Seis, kuningas Eerik!" vanhus astui hänen eteensä.
Hän kohotti kätensä kuningasta kohti, jolloin Eerik teki äkillisen liikkeen.
"Mitä tuo mies tahtoo? Viekää hänet pois! Mars, tieltä, vanhus!"
Pari sotamiestä kiiruhti paikalle, mutta vanhuksen juhlallisen ja käskevän olennon edessä he peräytyivät.
"Eteenpäin — tehkää tietä!" käski kuningas.
Mutta vanhus uhkasi kovalla äänellä: