Tuskallisen katseen, kiusaantuneen huokauksen poika heitti äitiinsä; siten he kulkivat yhdessä heitä odottavaa hirveää kohtaloa kohti.
Sillä välin kuin laukaukset pamahtivat muureja vasten, kulki pieni joukko valkoisin lipuin ja vangit keskessään, vihollisen leiriä kohti luovuttaakseen heille Yrjänä Pietarinpojan. Raskaat ketjut olivat kiinnitetyt hänen käsiinsä ja jalkoihinsa, vain vaivalla hän saattoi laahautua eteenpäin.
Suuri joukko oli jäänyt kaupunkiin ja tunkeutui portin läheisyyteen. Jokainen, joka kykeni, kiipesi torneihin voidakseen seurata pienen saaton kulkua. Odottaville ilmoitettiin:
"Nyt he tulevat heitä vastaan."
"Nyt he saapuvat leiriin."
Ja riemulla toiset huusivat:
"Pian he lopettavat kaupungin pommittamisen. Pian Yrjänä Pietarinpoika viedään herttuan eteen."
Siitä huolimatta pommitusta jatkui. Ja aika kului. Kansa odotti tuskissaan. Yhä kauheammin laukaukset pamahtivat. Nyt sotilaat suurin joukoin hyökkäsivät portteja vasten. Selvästi saattoi tornista nähdä ratsumiesten karauttavan paikalle.
"Me olemme kadotetut!" huusivat ne, jotka seisoivat ylhäällä ja syöksyivät alas.
"Herttua on leppymätön; Yrjänä Pietarinpojan luovutus ei riitä."