Alhaalla kansa hajaantui joka taholle.
Äkkiä joku huusi:
"Avatkaa portit! Lähtekää herttuata vastaan! Emme me ole herttuan vihollisia; me tahdomme rauhaa, me tunnustamme hänet."
Ja kansanjoukko tunkeutui miltei epätoivoisella innostuksella portille, jota ei vielä pommitettu. Kaikkialta ihmisiä liittyi heidän joukkoonsa; virtana he vyöryivät tuota pelastavaa porttia kohti.
Hetkessä aukio linnan edustalla oli tyhjä.
* * * * *
Kuningas ja Kaarina eivät olleet illalla kuulleet paljoakaan melusta linnan ulkopuolella; he olivat vetäytyneet sivuhuoneihin, jonne Yrjänä Pietarinpoikaan kohdistuvat huudot kuuluivat vain kaukaisena kohinana. Linnassa ei sitäpaitsi ollut ketään muita kuin sotamiehiä ja palvelijoita, jotka olisivat voineet ilmoittaa heille asioiden tilanteesta; Eerikin harvat puoluelaiset olivat paenneet, ja Yrjänä Pietarinpoika kadonnut.
Vain linnan päällikkö tuli kerran ilmoittamaan, että kansa vaati Yrjänä Pietarinpojan luovuttamista; mutta kuningas ei ollut vastannut siihen mitään.
Levottomana hän kuitenkin odotti suosikkiaan. Yrjänä Pietarinpojan täytyi olla linnassa, ja yhdessä heidän olisi ollut turvallisempi olla; mutta Yrjänä Pietarinpoikaa ei kuulunut.
"Hän on varmaankin paennut turvallisempaan paikkaan," mutisi Eerik. "Hän hylkää minut tänä raskaana hetkenä. Ei, en moiti sitä; voisihan rohkeuteni pettää — ja se maksaisi hänen henkensä. Katsokoon siis, miten hän parhaiten täältä selviää."