Johannes morsiamineen astui jälleen hevosen selkään, sillä he tahtoivat vielä tänä yönä ennättää kaupunkiin, ja heidän kuljettuaan jo kappaleen matkaa, huusi Dami heidän peräänsä: "Lanko, älä unohda mun nahkahousujani!" Raikas nauru vastasi siihen, ja lauluja kaikueli jälleen, sulhasen ja morsiamen ratsastaessa kuutamoyöllä.
17. Vuorten ja laaksojen poikki.
Eipä ole maailmassa niin, että kävisi eläminen aina yhtä mittaa yhdellä lailla; siinä vuoroilevat päivä ja yö, äänetön rauha ja raju rähinä ja puuha ja kaikki vuodenajat. Niin luonnon elämässä, niin ihmissydämmenkin, ja onnellinen se ihmissydän, joka kaikissa liikunnoissakaan ei horjahda polultaan pois.
Päivä koitti jo, kun rakastuneet saapuivat kaupungin portille, ja jo hyvän aikaa ennen, kohdattuaan ensimmäisen vastaantulijan, olivat he astuneet alas hevosen selästä. He huomasivat, että tuommoinen kulku näyttäisi kovin kummalliselta, ja ensimäinen tiellätulija oli heille sanansaattajana siitä, että heidän on taas antauminen ihmisten tavallisten olojen ja tapain noudattajiksi. Johannes talutti toisella kädellään hevosta, toisella piti hän Amreita kädestä kiinni; ääneti he kulkivat ja aina kun toisiinsa katsahtivat, loistahtivat heidän kasvonsa kuin lasten, jotka heräävät unesta. Mutta luotuaan silmät maahan, vaipuivat he jälleen ajatuksiin ja huolestuivat, miten muka kävisi.
Ikäänkuin jo olisi siitä puhunut Johanneksen kanssa ja täydellisesti vakuutettuna hänenkin ajatelleen samaa, sanoi Amrei nyt:
— "Viisaampaa olisi ollut, jos olisimme panneet asian tyyneemmin toimeen; olisit ensin mennyt kotiasi, minä olisin sen aikaa ollut jossakin, ja jos en muualla, niin vaikka Sysi-Matin luona, ja sitten olisit tullut äitisi kanssa minua noutamaan tai olisit kirjoittanut minulle, niin olisin sitten tullut sinne Damini kanssa. Mutta tiedätkös mitä ajattelen?"
— "Aivan kaikkea en vielä tiedä".
— "Ajattelenpa, että katumus on tuhminta, mihin ihminen voi joutua. Ja vaikkapa repisit pääsi irti, et eilistä päivää sittenkään voi palauttaa. Mitä me noin kesken riemujamme teimme, oli oikein ja oikein sen olla pitääkin. Nyt, vähän tyyneemmällä mielellä oltaessa, ei siitä mitä torumista. Meidän on vaan nyt miettiminen, mitenkä vast'edes saamme kaikki hyvään päin, ja sinähän olet suora mies, saatathan minun kanssani asiasta jutella, sano vaan minulle suoraan kaikki. Voit sanoa kaikki, mitä tahdot, siten et mieltäni pahoita; mutta jos jotakin jätät sanomatta, niin sitten teet mieleni pahaksi. Sano siis, onhan sinullakin levollinen mieli?"
— "Osaatkos arvoituksia selittää?"
— "Lapsena olin siinä taidossa aika mestari".