— "En kenenkään enää. Isäni oli Josenhans".
— "Sekö Josenhans, joka palveli uudistalokkaalla?"
— "Se sama!"
— "Hänet minä tunsin hyvin. Kova onni kuitenkin, että hänen piti kuolla niin varhain! Maltas, lapsi, mä annan sinulle jotakin". Hän veti taskustaan suuren nahkakukkaron, haki kauan siinä ja sanoi viimein: "He, ota tuo!"
— "Min'en huoli mitään lahjaksi, kiitos vaan, min'en ota mitään".
— "Ota vaan, kyllä sä minulta saatat ottaa. Onkos uudistalokas sinun holhojasi?"
— "On kyllä".
— "Olisi hän voinut tehdä vähän viisaamminkin, kuin panna sinua hanhia paimentamaan. Jumalan haltuun!"
Rattaat vierivät tiehensä ja Amrei piteli rahaa kädessään.
— "Kyllä sen minulta saatat ottaa… Kukahan se on, joka niin sanoo, ja miks'ei hän ilmoita nimeään? Kas sehän on groshen-raha ja lintu kuvattu päälle. No, ei hän siitä köyhdy enkä minä rikastu".