— "Luulenpa jo kuulevani sitä", sanoi Avojalka. "Niin kyllä, kuulkas tuossa se kuuluukin". Samassa kulkivatkin kylän kautta viheriöillä lehvillä katetut suuret rattaat, ja niillä istuivat kaikki soittoniekat, ja Korppi-Sakari seisoi musikanttien keskellä ja puhalsi torvea, niin että kajahteli ympäristö.
Nyt nousi hälinä kylässä; kaikki riensivät minkä ennättivät häihin. Berniläisrattaita, yhden ja kahden vetämiä, tästä ja läheisistä kylistä, joista tie kulki täältä kautta, kiiti toistensa perästä melkein kuin kilvassa. Rosel nousi veljensä viereen etuistuimelle, ja Avojalka istui takana. Hän katsoi maahan koko ajan kuin kuljettiin kylän kautta: niin kovin oli hänen häpeä. Synnyintalon kohdalla vasta uskalsi hän katsahtaa ylös: musta Maranna tervehti ikkunasta, punainen kukko lauloi puupinon päällä, ja pihlajapuu nuokkueli: "Onnea matkalle!"
Nyt ajettiin laakson kautta, jossa Manu kiviä kalkutteli, nyt Selja-ahon poikki, jossa eräs vanha eukko oli hanhia paimentamassa. Avojalka nyykäytti hänelle ystävällisesti päätään. Herran tähden, mitäs se merkitsee, että minä ajan tästä ohi niin ylpeänä ja koristettuna, ja onhan Endringeniin rohkeasti tunnin matka ja nyt sanotaan jo: astu alas! ja kaikenlaiset tuttavat ja ystävät ovat keräyneet Roselin ympärille ja tervehtineet häntä ja monta kertaa kuuluu kysymys: "Onko tuo sisaresi vai kälysikö, joka tuli kerallasi?"
— "Ei, se on vaan meidän piika", vastasi Rosel. Useat kerjäläiset Haldenbrunnista, joita oli täällä, katselivat kummastellen Avojalkaa, he eivät nähtävästi tunteneet häntä, ja vasta kauan aikaa häneen katsottuaan, huudahtivat he: "Kas, Avojalkahan se onkin!"
— "Se on vaan meidän piika". Tuo sana "vaan" oli syvälle tunkeunut Avojalan sydämmeen; mutta hän rohkaisi itsensä ja naurahti, sillä sydän se sanoi: "Älä anna yhden sanan pilata iloasi. Jos niin teet, niin kohtaat kaikkialla harmia".
Rosel kutsui Avojalan sivulle ja sanoi:
— "Mene nyt vaan tanssitupaan tai muualle, jos sinulla muutoin on tuttuja täällä. Soiton alkaessa kohtaan sinut jälleen".
Tuossa nyt seisoi Avojalka yksinänsä, ja hänestä tuntui, kuin olisi hän varastanut vaatteensa eikä ollenkaan kuuluisi tänne, hän oli kuokkavieras. "Mitenkäs sinä ole tullut tämmöisiin häihin?" kysäsi hän itseltään ja olisi mieluummin palannut kotiin jälleen. Hän kulki edes ja takaisin kylän kautta, tuonkin kauniin talon ohitse, joka oli rakennettu Brosia varten ja jossa tänäänkin vallitsi vilkkaus, sillä ylirakennusneuvoksen rouva vietti poikineen ja tyttärineen täällä kesäänsä. Avojalka meni kylään takaisin eikä katsonut ympärilleen, ja kumminkin toivoi hän, että joku kutsuisi häntä, jotta pääsisi liittymään häneen.
Kylän päässä tuli hänelle vastaan pulska mies, joka kimohevosen selässä ratsasti kylään. Hän oli puettu muukalaiseen talonpoikais-pukuun ja näytti ylpeältä siinä; nyt pysähti hän, pani oikean kätensä, jossa ratsuvitsa oli, puuskaan, ja vasemmalla taputtaen hevostansa kaulaan, sanoi: "Hyvää huomenta, sorea neito! Joko ollaan väsyksissä tanssista!"
— "Turhille kysymyksille ollaan jo väsyksissä", oli vastaus.