— "Niin, se on totta se", sanoi emäntä, "mutta maltas, istupa vielä, minä käyn kaulakoristeeni ja panen sen sinun kaulaasi".
— "Älkää, Herran tähden; min'en kanna mitään, mikä ei ole omaani.
Johan sitten vajoaisin maan alle pelkästi häpeästä".
— "Niin, mutta ei sinun ilmankaan sovi mennä. Vai onko sinulla itselläsi jotakin sellaista?"
Avojalka kertoi, että hänellä tosin on kaulakoriste, jonka oli lapsena saanut rusthollin emännältä, mutta että se nyt Damin muuton vuoksi oli pantu panttiin suntion leskelle.
Avojalan täytyi nyt istua asemillaan ja luvata olla peiliin katsomatta, kunnes emäntä palajaa; tämä meni nyt noutamaan koristetta ja takaamaan itse sen takaisin maksua.
Mitkä kauhut aaltoilivat nyt Avojalan sielussa, hänen istuessaan tuossa, hänen, aina palvelevaisen, nyt palveltuna ja tosiaankin melkein kuin lumottuna! Hän kammosi melkein tanssia; häntä kohdellaan nyt niin hyvästi ja ystävällisesti — kuka tietää miten häntä siellä hyljitään, eikä kukaan ole hänestä huoliva, ja kaikki hänen ulkonainen korunsa ja sisällinen huvinsa on turhaa! "Ei!" sanoi hän ääneensä, "ja jospa ei minulla muuta olekaan, kuin että olen ollut iloinen; niin siinäkin on tarpeeksi, ja vaikka minun täytyisikin paikalla riisua jälleen päältäni ja jäädä kotiin, niin olisin onnellinen, sittenkin".
Emäntä palasi koristeen kanssa, ja yhteen menoon hän kiitteli koristetta ja torui suntion leskeä, joka ilkesi kettää niin aimo korkoja köyhältä tytöltä. Hän lupasi jo tänään maksaa panttirahat ja lukea ne vähitellen pois Avojalan palkasta.
Nyt vasta sai Avojalka katsoa peiliin. Emäntä itse piti peiliä hänen edessään, ja kumpaisenkin kasvoissa loisti ja ilmaisihe riemuitsevia ilon väreitä.
— "En tunne ollenkaan itseäni! en tunne ollenkaan itseäni!" puhui Avojalka ja silitteli käsillään kasvojansa. "Herra Jumala, jospa vaan äitini voisi nyt nähdä minua! Mutta hän on varmaan taivaastakin siunaava teitä siitä, että olette niin hyvä minua kohtaan, ja hän on auttava teitä raskaalla hetkellänne; älkää pelätkö yhtään".
— "Otapa toki nyt kasvoillesi toinen muoto", sanoi emäntä, "ei nyt sovi olla noi huulin hyypynyisin; mutta kyllä kaikki käy kohdalleen, kun saat soittoa kuulla".