— "Avojalka, tänään ei auta muu, kuin lähde tanssimaan sinäkin".
— "Älähän pilkkaa tee; mitä minusta tahdotkaan?"
— "En minä pilkkaa tee", vakuutti Rosel, puoleksi vieläkin härnäten; "tanssia sinunkin pitää kerran, olethan nuori tyttö, ja tuleehan teikäläisiäkin sinne; meidän hevosrenki menee myös ja saattaahan joku talonkin poika tanssia sinun kanssasi, kyllä minä lähetän luoksesi jonkun liian".
— "Jätä minut rauhaan tai pistän sinua", varoitti Avojalka lattialta, vavisten ilosta ja surusta.
— "Totta käly sanookin", puuttui nyt puheesen nuori emäntä, joka tähän saakka oli ollut vaiti, "ja min'en puhu kanssasi yhtään hyvää sanaa, jollet menee tanssimaan sinäkin. Istupa vaan tuonne, palvella tahdon sinuakin kerran".
Ja kerran toisensa perään lensi puna Avojalan poskille, hänen istuessaan ja emännän palvellessa häntä, ja kun tämä käänsi hänen koko tukkansa taaksepäin, niin tahtoi Avojalka pudota tuolilta, emännän sanoessa: "Minä palmikoin sinut Allgäuin tyttöjen tapaan. Se pukee sinut varsin hyvin ja Allgäuin tytöltä sinä näytätkin: niin jäntterä ja mustanpuhuva ja pullea; näytätpä Zusmarshofenin rusthollin-emännän tyttärelle".
— "Kuinka niin? Mitenkä niin?" kysyi Avojalka, vavisten koko ruumiissaan. Minkähän tähden hänelle nyt juuri muistutettiin sitä vaimoa, joka hamasta lapsuudesta pitäin oli pysynyt hänen mielessään ja joka hänestä silloin oli näyttänyt hyväntekevältä sadun hengettäreltä? Mutta hänellä ei ollut sitä tenhosormusta, jota pyörittämällä hän voisi kutsua sen luokseen; sisällisesti vaan taisi hän manata sitä eteensä, ja se tapahtui usein melkein ehdottomastikin.
— "Istu hiljaa tai saat tukkaasi", käski emäntä, ja hiljaa istui Avojalka, tuskin hengittäenkään. Ja jakausta tehtäessä aivan keskelle, ja hänen istuessaan tuossa kädet ristissä ja antaessaan tehdä itsensä kanssa mitä toinen tahtoi, ja emännän, joka oli viimeisillään, puhallellessa häneen, tuntui tytöstä, kuin olisi hän ollut äkkiä lumottu, ja hän ei puhunut yhtään sanaa, ikäänkuin peläten karkoittavansa lumouksen; nöyrästi katsoi hän vaan maahan.
— "Soisinpa pukevani sinut tuolla tavoin häihisi!" sanoi emäntä, joka tänään oli pelkkää hyväntahtoisuutta. "Soisinpa sinulle kelpo talon ja kellään ei olisi syytä katua kauppojaan sinun kanssasi; mutta tuommoista ei nyky aikoina enää tapahdu. Rahat hakevat rahoja. Mutta ole vaan rauhassa. Niinkauan kuin silmäni näkevät, ei sinulta pidä meillä mitään puuttuman, ja kun kuolen — en tiedä, mitenkähän tällä kertaa niin kammoankaan tuota työlästä hetkeä — niin ethän jätä lapsiani, vaan jäät heille äidin sijaan?"
— "Voi taivaan Jumala, mitenkä te saatatte tuommoista ajatella?" huudahti Avojalka ja kyyneleet kiertyivät hänellä silmistä. "Sehän on syntiä, ja synnintekoa on, jos edes ajatellaankaan sitä, mikä ei ole oikein".