— "Hän ei ole mikään prinssi eikä pitänyt minua pilkkanansakaan. Ja jospa niin olisi ollutkin, niin mieluummin suvaitsisin pilkantekoa semmoiselta, kuin viisaaksi laittelemista sinulta renkivouteinesi".
— "Miks'ei hän sitten sanonut sinulle, kuka hän on?"
— "Siks'etten sitä kysynyt", vastasi Avojalka.
Hevospoika sanoi törkeän sukkeluuden ja nauraa hojautti itse sille; löytyy näet aloja, joilla typerinkin saattaa vielä olla sukkela. Avojalan kasvot hehkuivat kaksinkertaisesta punasta, sekä takkavalkean että sisällisen liekin vaikuttamasta, hän puri hampaansa yhteen ja sanoi sitten:
— "Kuulepas: itse kai paraiten tiedät, minkä arvoinen mies olet, enkä minä voi sitä vastustaa, ettei sinulla ole häpyä oman itsesi edessä, mutta sitä voin kyllä vaatia, että sinulla olisi häpyä minun edessäni. Sen minä sanon, Ja suoria nyt täältä tiehesi, täällä ei sinulla ole mitään tekemistä, ja jollet joutuun mene, niin näytän, miten täältä mennään".
— "Aiotko herättää isäntäväkeä?"
— "Sitä ei minun huoli tehdä", huudahti Avojalka ja nosti takasta palavan kekäleen, josta räiskyen sinkoili säkeneitä. "Ulos, tai saat merkin otsaasi!"
Hevospoika mennä juntusti teeskennellyllä naurulla. Mutta Avojalka sitoi ison esiliinan eteensä ja meni syvään huokaistuansa navettaan, höyryävä sanko kädessä.
Lehmä näkyi olevan hyvillään, kun häntä niin varhain muistettiin, se mörisi, taukosi usean kerran juomasta ja katsoi suurin silmin Avojalkaan.
— "Niin, kyllä minua nyt ruvetaan kyselemään ja ivailemaan", virkki
Avojalka itsekseen, "mutta vähät siitä".